Tomac ulkona Houstonin kisasta?

Kuva
Kusti Manninen
Löytyykö paikkaaja Stewartin veljeksistä?

Kawasaki-kuljettaja Eli Tomac lähti viime viikonloppuna ajettuun Amerikan Supercross-sarjaan suurimpana ennakkosuosikkina, mutta toisin kävi. Aamun aika-ajossa Tomac oli toinen Ken Roczenin jälkeen ja ensimmäisestä alkuerästä irtosi niin ikään toinen sija. Finaalissa Tomac nappasi startin nimiinsä ja alkoi ajamaan karkuun muulta joukolta, kunnes kaatui pienessä kaksoishyppyrissä kisan kahdeksannella kierroksella.

Tomac kolautti kaatumisessa päätään ja hänellä oli silminnähden vaikeuksia säilyttää tasapaino noustessaan ylös kaatumisen jälkeen. Tämän jälkeen Tomac ajoi puoli kierrosta, kunnes pysähtyi radan sivuun kiinnittämään kaatumisessa auennutta housun solkea. Hieman sekavan oloinen Tomac ei tahtonut millään saada housuja kiinni, mutta onnistui kuitenkin lopulta siinä. Tämän jälkeen Tomac yritti vielä ajaa, mutta totesi sen mahdottomaksi ja kurvasi varikolle. Kisan jälkeen Tomac näkyi kävelemässä Kawasakin rekalta olkapäätään pidellen.

Tiimin virallisen tiedotteen mukaan Tomacilla on ainoastaan ruhjevamma olkapäässään, mutta varikolla liikkuvien huhujen mukaan mahdollinen aivotärähdys pitää hänet poissa kilparadoilta pidempään. Onkin mielenkiintoista nähdä miten kuvioon sopii se, että Anaheimin kisan väliin jättänyt Malcolm Stewart on matkannut Kaliforniaan ja on huhujen mukaan testaamassa tehdastiimin kanssa vielä tällä viikolla. Toisaalta Malcolmilla on hyvät suhteet myös Suzukin suuntaan jossa mahdollisesti voisi löytyä paikka sivussa olevan Justin Boglen paikkaajana. Tällä hetkellä Kaliforniassa tulee vettä taivaan täydeltä, joten kuivan testiradan löytäminen saattaa olla vaikeaa. Jäämme odottamaan mielenkiinnolla uutisia asian tiimoilta.

Lisää uutisia

RedBull Romaniacsissa saattaa joutua sekä työntämään että kantamaan pyörää. Sen varalle Sami Pölläsen Shercosta on viistetty pois liki 10 kiloa.
17.2. ajettavassa Nummelan Nostotalkoot sprintissä on valmiina todella hyvä rata, jossa ei suosta nostella vaan ajetaan vauhdikasta ja monipuolista pätkää.
Karkkilan Moottorikerhon 27. tammikuuta isännöimän sprinttienduron reitti on saanut viime päivinä mukavasti lumi- ja jääpeitettä. Nautiskelemaan pääsee, kun muistaa laittaa ilmoittautumisensa viimeistään tänään perjantaina jo ennen yöpuulle painumista.
MP 18 -messuilla 2. – 4.2.2018 Messukeskuksessa Helsingissä järjestetään Miss MP18 -kisat, johon osallistuu kymmenen upeaa persoonaa. MP-kaunotar valitaan nyt viidettä kertaa moottoripyöränäyttelyn yhteydessä.
Jääratamottoripyöräilyn harjoittelukauden avaus on sääolosuhteiden myötä ollut monin paikoin haasteellista.