Tohmajärven kisa keräsi kehut

Teksti
Eero Remes oli odotetun nopea. Eero Remes oli odotetun nopea.
Kuva
Sami Salonen
Remes yleiskilpailun ykkönen

Yleiskisan kärjessä hallitseva maailmanmestari Eero Remes oli juuri niin vahva kuin odotettiin. Perjantainen aikasakko ei haitannut, Remes vei ykköspaikalla letkaa mestarin ottein. Pitkän päivän päätteeksi eroa toiseksi ajaneeseen Henric Stigelliin oli kertynyt liki kaksi minuuttia.

Myös Stigell ajoi hienon kisan. Remeksen tiimikaverina MM-sarjaa kiertävä Stigell parantaa vauhtiaan tasaisesti, eikä nytkään Remeksen karkumatka ollut itsestään selvää. Eroa kuitenkin karttui hiljalleen mutta vauhdillisesti Stigell antoi hyvän osoituksen iskukyvystään.

Yleiskisan kolmoseksi ajanut Matias Savo nousi Tohmajärven kisassa omalle parhaalle tasolleen. Tällä kaudella Savo on kyllä väläytellyt vauhtireserviään mutta ehjiä tuloksia on tullut kovin vähän. Nyt miehen otteet olivat koko päivän sitä Matias Savoa, jota mieheltä on parhaimmillaan nähty. Myös Savon perässä yleisen neloseksi ajanut Mika Barnes näytti kovinta kyytiään. Ranskalais-suomalaisen Barnesin taidot ja vauhti on tiedetty mutta kausi on ollut paikoin takkuista. Nyt myös Barnes sai itsestään irti sitä potkua, jota miehestä parhaimmillaan löytyy.

Vanha konkari Marko Tarkkala vetristyi päivän mittaan ja nousi lopulta yleisen vitoseksi. Tarkkalan ajossa saattoi aamusta näkyä vielä kaksitahtisella ajettujen vuosien sävyjä, mutta päivän vanhetessa ison nelitahtisen rytmi löytyi ja tulokset pätkillä paranivat.

Kisan yhteydessä ajetun joukkue-SM:n vei nimiinsä Jämsän joukkue, jossa Savon ja Barnesin menestystä täydensi Mika Tamminen ajamalla yleisen kuudenneksi.

Tohmajärven Enduroseura sai kilpailustaan pelkkää positiivista palautetta. Kuljettajien mieleen ollut pitkä ja hieno rata, sekä kaikki muutkin järjestelyt tuntuivat miellyttäneen Tohmajärvelle matkanneita. TeNS teki jälleen valtavasti töitä kilpailunsa eteen ja se palkittiin kaikinpuolisella onnistumisella.

Kisan tulokset löytyvät osoitteesta www.fin-enduro.com

Henric Stigell varmisti TM:lle kaksoisvoiton. Henric Stigell varmisti TM:lle kaksoisvoiton.
Kuva
Sami Salonen
Roni Kytönen ajoi pikku-B:n voittoon minuutin sakosta huolimatta ja nousi samalla A-luokkaan. Roni Kytönen ajoi pikku-B:n voittoon minuutin sakosta huolimatta ja nousi samalla A-luokkaan.
Kuva
Sami Salonen
Crossikuski Ludde Söderberg teki jälleen piipahduksen enduron pariin ja ajoi hyvin, mies oli pikku-B:n nelonen. Samalla plakkariin kertyi joukkue-SM pronssi HMK:n joukkueessa yhdessä Henri Himmasen ja Henric Stigellin kanssa. Crossikuski Ludde Söderberg teki jälleen piipahduksen enduron pariin ja ajoi hyvin, mies oli pikku-B:n nelonen. Samalla plakkariin kertyi joukkue-SM pronssi HMK:n joukkueessa yhdessä Henri Himmasen ja Henric Stigellin kanssa.
Kuva
Sami Salonen
Marko Tarkkala nappasi ison luokan voiton ja joukkue-SM hopean Riihimäen joukkueelle, yhdessä Jari Mattilan ja Kai Estolan kanssa. Marko Tarkkala nappasi ison luokan voiton ja joukkue-SM hopean Riihimäen joukkueelle, yhdessä Jari Mattilan ja Kai Estolan kanssa.
Kuva
Jani Hovi