Täyteläinen SM-kilpailu

Teksti
Henry Olenius sai kutsun dopingtestiin, vaikka väsyneenä purkkiin pissailu ei kiinnostaisi. Henry Olenius sai kutsun dopingtestiin, vaikka väsyneenä purkkiin pissailu ei kiinnostaisi.
Kuva
Jani Partanen

Lauantain kisapäivä päästiin ajamaan hienossa kelissä ennakkoon vaativaksi tiedetyllä radalla. Keli kuitenkin muuttui yön aikana ja siksi eiliseen, toiseen kisapäivän startattiin kosteissa merkeissä.

Sade ei kuitenkaan merkittävästi reittiä vaikeuttanut. Miehemme maastosta raportoi kuskien kommentoineen rataa äärimmäisen liukkaaksi mutta silti täysin ajettavaksi. Lauantain aikana radan pinnasta irronnut pöly oli sateen kastelemana entistäkin niljakkkaampi ja sen myötä kimurantti alusta ajaa.

Sunnuntain osalta tuloslista ei kuitenkaan suuria yllätyksiä tarjonnut. Jo lauantaina vahvoja otteita osoittaneet kuskit löytyivät listan kärkipäästä myös toisen kisapäivän jälkeen. Yksi viikonlopun yllättäjistä oli enemmänkin crossin puolelta menestystä niittänyt Henric Stigell, jonka vauhti kivikkoisessa maastossa oli kovempaa kuin osattiin odottaa. Ja miehen tekemä pieni tulosparannus sateisena sunnuntaina korosti yllätyksen määrää.

Eero Remes oli molempina päivinä odotusten mukaan yleiskisan ykkönen. Eilisen sunnuntain toiseksi nopein oli Antti Hellsten, joka vaihtoi listalla paikkaa lauantain kakkosen, Roni Nikanderin kanssa.

Pääpiirteissään kisa kokonaisuudessaan ja vaativan puolelle rankattu rata saivat kiitosta kuljettajilta. Vantaan kisa oli enduroa isolla E:llä, runsaasti ajoa maastossa, vain vähän köröttelyä tiellä ja kireä aikataulu.

Täysipainoisen kokonaisuuden kuvaa korosti sekin, että kisan jälkeen joukko kuljettajia haettiin dopingtesteihin, aivan kuten Suomen mestaruudesta kilpailtaessa kuuluukin. Ja olipa reitin varrella sellainenkin, nykyisin harvinainen tapahtuma, kuin kisanaikainen melumittaus.

Kisan täydelliset tulokset löytyvät osoitteesta fin-enduro.com

Silverskin CC:n voittanut Janne Porvari ei päässyt hyödyntämään extremetaitojaan "tavallisella" radalla. Silverskin CC:n voittanut Janne Porvari ei päässyt hyödyntämään extremetaitojaan "tavallisella" radalla.
Kuva
Jani Partanen