Suomen motocrossmaajoukkue matkalla Italiaan

Teksti
Kuva
MJP-Events
 Joukkuuenjohtaja Vehviläinen matkaan luottavaisin mielin
 
- Sihvosella ja Malinilla on nyt viikonloppuna viimeinen Saksan mestaruussarjan osakilpailu Holzgerlingenissä, minne menen myös itse. Kisan jälkeen jatketaan matkaa Italiaan, missä Savaste liittyy seurueemme mukaan. Italiassa on tarkoitus ajaa yhteistreenit tiistaina ja keskiviikkona Albettonen radalla. Torstaina on vielä kevyt ajotreeni lähellä kisapaikkaa, Vehviläinen kertoo.
 
Suomen maajoukkueen fiilikset ovat hyvät ja kuskit ovat intoa täynnä. Kaikki on kuskien sekä tiimin osalta kunnossa.
 
- Odotuksissa on luonnollisesti lunastaa paikka A-finaalissa. Se on kova tavoite nuorelle joukkueelle, mutta kuitenkin kaiken mennessä hyvin realistinen. Lauantain karsinnasta tulee tiukka, koska historian valossa suoraan finaaliin mennään yleensä maksimissaan 30 sijoituspisteellä.  Tämä tarkoittaa, että karsintaerissä kahden kuskin pitäisi pystyä ajamaan vähintään 15 joukkoon. Toivon pojille kauden parasta ajoa karsintaan ja hivenen onnea mukaan, ettei tule turhia kaatumisia tai teknisiä ongelmia. Silloin finaalipaikka olisi meillä.
 

Maajoukkueen pääyhteistyökumppanit mahdollistavat osallistumisen

 
Nuoren maajoukkueen virallisten yhteistyökumppanien merkittävä tuki mahdollistaa kisamatkan. Maajoukkueen taustakoordinaattori Marko Panula kiittääkin syystä kumppaneita.
 
 - On todella hienoa, että Motonet Oy, Betola Oy, RaffiGraphix sekä BlingFactory lähtivät merkittävällä panoksellaan mukaan tukemaan nuorta joukkuettamme. Poikien urat suurissa kisoissa ovat toki vielä alkutaipaleella, mutta potentiaalia joukkueellamme on huimasti. Pelkästään se, että suomalaisyritykset haluavat olla mukana ja auttaa nuorukaisiamme, tuo lisää intoa koko maajoukkueen toimintaan ja antaa tärkeää lisäarvoa suomalaiselle huippumotocrossille.
 
Suomen motocrossmaajoukkueen viralliset yhteistyökumppanit ovat: Motonet Oy, Betola Oy, RaffiGrahix, BlingFactory, Star Meal, JPV-Racing ja MJP-Events.