SML:n kerhotiedote 3/2015 julkaistu

Teksti
Kuva
Suomen Moottoriliitto ry.

SML KERHOTIEDOTE 3/2015, 27.3.2015

1. SUOMEN MOOTTORILIITON LIITTOKOKOUS 19.04.2015 VANTAALLA
SML:n vuoden 2015 liittokokous järjestetään Vantaalla 19.04.2015. Kokouspaikkana toimii Airport Rantasipi –hotelli. http://www.rantasipi.fi/hotellit/airport/fi_FI/etusivu/ Muistutuksena liittokokouksen tärkeistä päivämääristä seuraavaa: Edustuskelpoisuus: Jäsenyhdistys, joka on tammikuun 31. päivään mennessä suorittanut kaikki maksut edelliseltä tilikaudelta, on oikeus lähettää liittokokoukseen enintään kaksi edustajaa.
 
Henkilöesitykset:
Henkilöistä, joita jäsenyhdistys haluaa esittää liiton hallitukseen, tulee tehdä kirjallinen esitys ja näiltä esitetyiltä henkilöiltä tulee saada kirjallinen suostumus. Esitykset tulee toimittaa Suomen Moottoriliittoon ennen maaliskuun 1. päivää. Hallituksen erovuorossa ovat seuraavat henkilöt: 1. varapuheenjohtajana on toiminut Henri Saari (HeMK). jäsenet: Staffan Floessell (MPT) Ilkka Heinäaho (KonnMK/UA) Outi Kalliomäki (HäMK) Petri Laaksonen (JäMKK) Jouni Seppänen (PirMM) Katariina Vuorio (VMK) 27.02. mennessä tulleet henkilöesitykset ovat 1. varapuheenjohtajaksi: Henri Saari (HeMK) Hallituksen jäseniksi: Ilkka Heinäaho (KonnMK/UA) Outi Kalliomäki (HäMK) Tarmo Kumpula (OMK) Jouni Seppänen (PirMM) Katariina Vuorio (VMK) Mika Saroma (VamuMC) Jari Vainiomaa (KoKe)
 
 
2. LAJIRYHMIEN KEVÄTKOKOUSPÄIVÄ 18.04.2015
Lajiryhmien (RR, DR, MX, SMO, EN, TR, RA) kevään lajipäivä järjestetään lauantaina 18.04.2015, Vantaalla Airport Rantasipin tiloissa. Ilmoittautumiset ja lisätietoja tapahtumasta löydätte oheisen linkin kautta SML:n verkkosivuilta.
 
Kerhot voivat ilmoittaa omat edustajat (3 hlö) mukaan ja viimeinen ilmoittautumispäivä on 10.04.2015.
 
3. UUSI JÄSENREKISTERI, JÄSENILMOITUS JA SEN JÄTTÄMINEN 2015 ALKAEN
Vuoden 2014 vuosikokouksessa vahvistettuihin SML:n ry sääntöihin kirjatut jäsenilmoituksen jättämiseen liittyvät uudistukset ovat aiheuttaneet paljon keskustelua ja kysymyksiä jäsenkerhojen jäsenistössä.
 
Erityisesti jäsenilmoituksen yhteydessä tehtävä jäsenien yhteystietojen kerääminen on aiheuttanut yhteydenottoja SML:n toimistolle.
Olemme keränneet asiaan liittyvää tietoa ja vastauksia verkkosivuille ja pääsette lukemaan uuteen jäsenilmoituskäytäntöön ja tulevaisuuden jäsenrekisteriin liittyviä asioita oheisen linkin kautta. Päivitämme sivuille jäsenilmoitukseen ja rekisteriin liittyviä tietoja asioiden edettyä.
 
 
4. KANSALAISALOITE: MP –KORTIN HANKINTA INHIMILLISEKSI
29.04.2011 muuttuneen ja 19.01.2013 voimaan astuneen ajokorttilain mukaan moottoripyöräkortin ajoneuvoluokat ovat A1, A2 ja A -luokka.
Lakimuutoksen tarkoituksena oli saattaa voimaan ajokorttidirektiivin 2006/126/EY vaatimukset ja soveltaa entistä tehokkaammin periaatetta moottoripyöräkorttien asteittaisesta suorittamisesta. Asteittaisen ajokorttien suorittamisen tavoitteena oli parantaa moottoripyörän kuljettajien valmiuksia ajoneuvon kuljettamiseen liikenteessä liikenneonnettomuuksien vähentämiseksi.
Lain tavoitteet ovat kuitenkin jääneet saavuttamatta ja käytännössä ainoat vaikutukset ovat olleet suoritettavien ajokorttien määrän väheneminen voimakkaasti ja sitä kautta moottoripyöräkaupan romahtaminen Suomessa. Näiden asioiden yhteisvaikutuksena on maastamme vähentynyt huomattava
määrä työpaikkoja. Näillä perusteilla esitämme, että moottoripyöräkortin korottamisesta tehdään selkeästi yksinkertaisempaa ja kustannustehokkaampaa. Turhaa teoriaopetuksen kertaus pitää poistaa ja ajokortin korotukseen pitäisi riittää aika- ja ikärajan lisäksi käsittely- ja ajokoe. Näillä toimilla ajokortin suorittamisenkustannukset pysyvät inhimillisemmällä tasolla ja myös nuorilla on mahdollisuus suorittaa moottoripyöräkortti.
 
5. SML JA MOOTTORIPAJA-HANKE YHTEISTYÖSSÄ TUKEMASSA NUORIA
Nuorten Keskuksella on syksyllä 2014 käynnistynyt RAY:n rahoittama Moottoripaja-hanke, jonka tavoitteena on mallintaa moottoripajatoiminnasta valtakunnallinen erityisnuorisotyön menetelmä. Moottoripajoilla toiminnan ydin on nuorten tukeminen toiminnallisin keinoin. Kohderyhmän nuoret ovat vaarassa jäädä työ- ja koulutuspalvelujen ulkopuolelle. Nuoret rakentavat ja korjaavat pajoilla mopoja, moottoripyöriä ja autoja yhdessä ohjaajien kanssa. Suomen Moottoriliitto ry on yksi hankkeen yhteistyökumppaneista.
 
Nyt hanke ja pajat ovat yhteistyössä osallistumassa mopoendurance-toimintaan ja pajanuoret tarvitsevat ajovarusteita. Voitko sinä auttaa nuoria? Voit lahjoittaa nuorille mm. ajotakkeja, -housuja, -kenkiä, -saappaita, -hanskoja, -suojia ja kypäriä. Hanke ottaa myös mielellään vastaan kunnostuskelpoisia mopoja ja crossipyöriä, joiden avulla nuoret oppivat tekniikkaa ja pääsevät harrastuksen alkuun.
Suomessa toimii tällä hetkellä kymmenkunta moottoripajaa mm. seurakuntien, kuntien ja työpajojen toimesta ja vuoden aikana toimintaan osallistuu nuoria yhteensä yli 200.
 
Hankkeen tavoitteena on luoda vähintään kuusi uutta moottoripajaa erilaisille paikkakunnille sekä tukea ja kehittää jo olemassa olevia pajoja. Hanke ei tue pajoja taloudellisesti. Moottoripajatoiminnan sisältöihin kuuluu liikennekasvatus, kouluopintojen tukeminen, syrjäytymisen ehkäisy, sosiaalinen vahvistaminen ja nuoren kokonaisvaltaisen kasvun tukeminen. Moottoripajaan tullaan kaverien, kouluyhteistyön, työvoimahallinnon, seurakuntadiakonian tai sosiaalitoimen yhteistyön kautta. Moottoripaja ei ole loppusijoituspaikka vaan uuden alku.
On hienoa, jos lahjoitukset voidaan toimittaa suoraan pajoille, mutta myös nouto on mahdollista. Näissä ja mahdollisissa muissa aiheeseen liittyvissä asioissa voit olla yhteydessä alueesi työntekijään tai projektipäällikköön:
Pohjois-Savo/Kainuu-aluetyöntekijä Sanna Nygård, 044 762 6501
Kaakkois-Suomi-aluetyöntekijä Anne Heilala, 044 792 2629
Häme/Pirkanmaa-aluetyöntekijä Elina Plihtari, 044 712 9207
 
Projektipäällikkö Veijo Kiviluoma, 044 743 7000 etunimi.sukunimi@nuortenkeskus.fi www.moottoripaja.fi SML: Ville Salonen, 0207 789 964, ville.salonen@moottoriliitto.fi
 
6. KANNATUSJÄSENYYS
SML:n hallitus on päättänyt SML:n ry sääntöjen mukaisesti kannatusjäsenyydestä. Kannatusjäsenmaksut määriteltiin seuraavasti: Yritykset 500 €, yhdistykset 250€ ja yksityiset henkilöt 50 €.
Kannatusjäsenyys ei oikeuta kilpailujen järjestämiseen SML:n luvalla eikä kannatusjäsen tai kannatusjäsenyhteisön jäsen ole oikeutettu SML:n toimitsijalisenssiin tai kilpailijalisenssiin.
 
7. SML:N KERHO- JA JUNIORITOIMINNAN TILAISUUDET
Kaikki kerhot, jotka ovat halukkaita järjestämään tilaisuuksia jäsenistölleen koskien junioreiden valmennusta tai muita tärkeitä kerhotoiminnan osa-alueita, voivat edelleen ilmoittaa halukkuudesta verkkosivuilla olevalla lomakkeella ja otamme yhteyttä asian tiimoilta. Tilaisuuden sisältö
Lisätietoja: Ville Salonen, puh: 0207 789 964 sähköposti: ville.salonen@moottoriliitto.fi
 
8. ALUSTAVA KV-KALENTERI SUOMESSA 2015
16.05. MM Speedway GP / Suomen Ratalajikerho / Tampere
08.08. EM Enduro / Jämsänseudun MK / Jämsä
09.08. EM Enduro / Jämsänseudun MK / Jämsä
9. SML TIEDOTTAA MYÖS FACEBOOK:ssa
Voit lukea kaikenlaisia tiedotteita Suomen Moottoriliitto ry:n facebook -sivuilta. Tavoitteena on tukea SML:n olemassa olevaa tiedotusta ja jakaa ajankohtaisia asioita sosiaalisessa mediassa suoraan harrastajille.
 
10. SML:N HALLITUKSEN SEURAAVA KOKOUS
Muita alkuvuoden tapahtumia: 18.04.2015 Lajiryhmien kevätkokous
19.04.2015 Liittokokous + hallituksen kokous
Suomen Moottoriliitto ry
Seuraava kerhotiedote julkaistaan 24.04.2015