SM-trial jatkuu lauantaina Vuohimäessä

Teksti
Mika Kivelä oli viime vuonna kerhon paras ajaja Eliitti-luokassa ja voitti kauden avauksen.
Kuva
T. K. Kivinen
Kirkkonummen trial-kerho MP-taito järjestää SM-sarjan toisen osakilpailun kerhon harjoitusalueella Vuohimäessä lauantaina.

Ensimmäinen osakilpailu järjestettiin Jyväskylässä pari viikkoa sitten.

Eliitissä tasaista

Viime vuoden mestari Timo Myöhänen loukkasi polvensa Tsekin EM-osakilpailussa elokuun alkupuolella, vamma haittasi hänen ajoaan koko loppukauden ja  vasta kilpailukauden loputtua se korjattiin. Seurauksena lähes puolen vuoden harjoittelutauko.

Trial vaatii jatkuvaa aktiivista ajamista. Myöhänen joutui lopulta aika tiukalle Jyväskylän oman pojan Jere Karjalaisen kanssa. Eroa jäi vain muutama piste. ”Vanha konkari” Jussi Haapanen oli kolmas. MP-taidon Mika  Kivelä, joka voitti kansallisen niin sanotun Pälvi-trialin Tervakoskella, oli neljäs Leevi Lindqvist viides ja Henkka Vierimaa kuudes. MP-taidon Sami Kymäläinen liittyy myös joukkoon kotikisassa.

Niko Nurmio A-luokan hallitsija

MP-taidon nuori Niko Nurmio oli viime vuonna sarjassa kakkonen. Muutama harmittava tekninen seikka vei mestaruuspisteitä ja lopulta Jämsän Mikko Mäkelä vei mestaruuden. Jyväskylässä Nurmio käänsi asetelman ja voitti aivan ylivoimaisesti. Tampereen Lari  Seppälä oli toinen ja Mäkelä kolmas. MP-taidon mainetta luokassa puolustavat myös Lari Rantanen ja Jussi  Seppänen.

”Vanha herra” Ilkka Oittinen vie B-luokkaa

Tervakosken Ilkka Oittinen voisi ajaa myös +40-luokassa, mutta haluaa haastetta hieman kovemmasta porukasta. MP-taidon Antti Sirkiä ja Mikko von Plato antavat kuitenkin kovaa painetta Oittiselle. Tervakosken Tomi Männikkö tekee paluun kisatoimiin pienen tauon jälkeen.

SuperCup on suhteellisen uusi luokka

Viime vuosina trialiin on tuotu uusia luokkia, SuperCup on yksi näistä. Tässä luokassa kävi myös tervakoskelaiset. Jo reilusti +40-sarjan Kauko Kuusinen pöllytti muut Pälvissä ja tullee suosikkina myös Vuohimäkeen. MP-taidon menestysodotukset lankeavat nuorten Jere Mikkilän ja Arttu Sämpin harteille. Pojat ovat kovia treenaamaan ja selvää kehitystä ajossa voi havaita lähes joka harjoituksessa.

+40 ja ”huru-ukot”

Tämä vetskuluokka on aika mielenkiintoinen. Jo mainitut Sami Kymäläinen ja Ilkka Oittinen aloittivat kilpailukautensa menestyksekkäästi EM-sarjassa Hollannissa. Kotimaassa kuskit jättävät kuitenkin luokan muille.  Trialin lajipäällikkö Tommi Kallio voitti Jyskälässä, mutta ryhmästä voi kuitenkin kuka tahansa yllättää. MP-taitolaisia luokassa Timo Sirkiä ja Hannu Heinikoski.

Kisainfo

Vuohimäki sijaitsee aivan pari kilometriä Kirkkonummen keskustasta Hangon suuntaan. GPS-osoite Båtvikintie 18. Kilpailu alkaa lauantaina kello 10, mutta varsinaiset ratkaisut tapahtuvat alkuiltapäivästä.

Kisan viimeinen niin sanottu stadionjakso sijaitsee aivan kilpailukeskuksessa ja muutkin 12 jaksoa, jotka kierretään kaksi kertaa, ovat kävelymatkan päässä.

Paikalla tietenkin makkarabuffetti, jossa maukkaita Wotkins’in herkkuja.  Ja ennen kaikkea paikalle on vapaa pääsy.

MP-taidon toimintaan voi tutustua osoitteessa www.mptaito.fi.