Sintonen palaa kilparadoille

Teksti
Kuva
Tero Kiira
Yksi kotimaisen motocrossin 80-luvun suurista tähdistä tekee paluun kilparadoille ensi kaudella.

Vuonna 1979 ensimmäisen SM-mitalinsa napannut Jukka Sintonen tekee yhden kisan comebackin kilparadoille tulevalla kaudella. Hän vietti juuri 60-vuotispäiviään ajamalla Marokossa Kari Tiaisen järjestämällä endurosafarilla. Aavikkoretki oli osa synttärijuhlintaa, jonka tiimoilta Jukan lapsuudenkaverit ostivat hänelle lahjaksi osallistumisen kisoihin. Ensi syksyn Kiteen CC-kisa tulee olemaan se paikka, jossa Sintonen lunastaa synttärilahjansa.

– En ole kilpaillut liki 30 vuoteen, mutta tähän kisaan lähden mielelläni, kertoo Sintonen Marokosta käsin.

Imatran Moottorikerhon kuljettaja Sintonen otti 500-kuutioisista SM-hopeaa kaudella 1979. Sitä seurasi menestyksekäs kilpaura, joka jatkui huipputasolla kauden 1985 loppuun asti. Tuolta kaudelta Sintoselle merkattiin crossin joukkuen-MM:stä sija seitsemän.

Sintonen saavutti urallaan kolme 500-luokan Suomen mestaruutta, Pohjoismaiden mestaruuden sekä nipun himmeämpiä mitaleita. MM-sarjassa hän ajoi kolmella kaudella kymmenen parhaan joukkoon loppupisteissä, parhaalla kaudellaan 1948 hän oli sarjassa kuudes.

Motocrossuran jälkeen Jukka Sintonen siirtyi Canonin palvelukseen ja on tehnyt sielläkin pitkän ja menestyksekkään uran, joka jatkuu edelleen.