Silverskin Extreme Cross Country reittivideo

Teksti

Koeajossa rata oli jo nauhoitettu täyteen mittaansa ja muotoonsa. Rata on pitkä, kierros kestänee kisaluokan kuskeilla noin 35-40 minuuttia. Ajoaikaa on kaikkiaan kolme tuntia plus viimeinen kierros loppuun.

Reitti on kuitenkin sillä tavalla nokkelasti laadittu, että sen pystyi tavallinen veteraanikuski ajamaan läpi crossipyörällä. Kisaan lähtevien kyllä kannattaa panostaa kivikkoon sopiviin renkaisiin, muusseihin ja melko pehmeisiin iskarin säätöihin. Sen verran vaativa rata on.

Koko kierros on täysin ajettavissa eikä yhtään upotuspaikkaa ole. Kivikkoisia nousuja sen sijaan on, sekä lyhyitä, vaikeita Extreme-jaksoja. Ne on mahdollista kiertää hitaampaa kiertoreittiä pitkin. Extremet on hienosti laadittu ja suuren maailman tyyliin nimetty.

Lähtöjä kisapäivänä on kaksi. Harraste- ja naistenluokan startti on ensin, sen kesto on kaksi tuntia. Kisaluokan lähtö ajaa kolme tuntia. Kilpailun voi ajaa joko kahden kuskin partiona tai soolona.

Koeajon perusteella kisaa uskaltaa suositella. Se on varmasti vähän erilaista kuin mihin on totuttu, hiukan raskaampi ja vaikeampi. Ei kuitenkaan niin paljoa, etteikö kisaa täräyttelisi hyvillä fiiliksillä läpi. Ihan vähän aikaa harrastaneille Silverskin Extreme Cross Countrya ei voi suositella.

Ilmoittautumisaikaa on 28.5. asti.

Video Mad Croc mäestä löytyy tästä

Lisätietoja löytyy osoitteesta www.espoonmoottorikerho.fi/19