Sihvonen ja Haavisto tarjosivat show'n

Teksti
Miro Sihvonen vei ensimmäisen finaalin mennen tullen. Miro Sihvonen vei ensimmäisen finaalin mennen tullen.
Kuva
Marko Vihriä
Lauantain päätteeksi palkintokorokkeelle nousivat korkeimmasta matalimpaan järjestyksessä Yhdysvaltojen Alex Ray, Viron Gert Krestinov ja Portugalin Hugo Basaula.
 
Suomalaisittain riitti jännitettävää kummassakin finaalierässä, vaikka palkintorahoihin ei päästykään käsiksi.
 
Ensimmäisessä finaalissa Sihvonen onnistui perjantain kakkoserän tapaan ja veti letkaa avaussuorasta lähtien. Sihvonen oli jopa ylivoimainen eikä kenestäkään ollut haastamaan.
 
Roni Salin täräytti alkukierrokset kakkosena ja piti porukan takanaan nipussa. Maaliin Salin ajoi yhdeksäntenä, mutta alkuveto oli vakuuttava.
 
Haavisto nousi ajamalla kolmanneksi ja sijoitus oli aivan tarjottimella, mutta sitten kotiyleisön edessä kilpaillut Husqvarna-kuljettaja lipsautti nurin. Hän ajoi maaliin kuudentena.
 
Kakkosfinaali kulki Basaulan ja Rayn tahdissa, ja kaksikko ajoi maaliin mainitussa järjestyksessä.
 
Yleisön villitsi kuitenkin Sihvosen ja Haaviston vääntö, jossa oman mausteensa toivat Krestinov ja espanjalainen Joan Cros. Suomalaispari leikki kissaa ja hiirtä perjantain tapaan. Tällä kertaa Sihvonen lipsautti erän lopulla rytmisuoralla radan ulkopuolelle betonilattialle, ja jäi lopulta kuudenneksi. Krestinov otti kolmospaikan ennen Haavistoa, joka voitti alkuerä kakkosen.
 
- Hyvä meininki, vaikkeivat tulokset olleet sitä mitä halusin. Ensimmäisessä finaalissa olin "varma" kolmonen. Podiumpaikka meni sitten kuitenkin kaatumiseen toiseksi viimeisellä kierroksella, Haavisto kertoili hymyssä suin.
 
- Aikojen ja ajon perusteella olin radan nopein kuski. Tai ainakin top kolmessa. Oli kuitenkin heikkoja startteja ja epäonnea. Ja Miron kanssa on aina tämänlaista vääntöä ja oli hauska ajaa kisaa. Hävisimme siinä kyllä omaa vauhtiamme, kun jouduimme kyttäilemään toisiamme.
 
Yhteistuloksissa sijoitukset laitettiin järjestykseen Ray, Krestinov, Basaula, Sihvonen, Cros ja Haavisto.
 
- Avausfinaalissa otin holet ja kontrolloin koko kisaa. Oli tosi makeaa, Sihvonen iloitsi.
 
- Toinen erä ei ollut niin samanlainen. Tuli räpellettyä, vaikka startti olikin hyvä. Hyppäsin ulos radalta viimeisellä kierroksella ja menetin kaksi sijaa.
 
Salin oli yhdeksäs ja Teemu Keljo kymmenes, vaikka viimeksi mainittu kirjasi kummankin finaalierän viimeisen sijan. Avausfinaalissa Keljo kolaroi joutuen keskeyttämään ja loukaten kylkeään.'
 
Naisten luokassa yksiosaisen finaalin voiton vei Viron Teele Raja. Toinen oli saman maan Kadri Ehamäe ennen perjantaina voittanut maamme edustajaa Marita Nyqvistiä. Neljäs oli Hanna Reinola ja viides Taru Koskinen.
 
50-kuutioisilla pyörillä ajaneiden kuljettajien näytösstartti ilahdutti jälleen yleisöä. Lasten ajaminen oli selkeästi osa toimivaa kokonaisshow'ta.