Seistola voitolla MM-kärkeen

Teksti
Myös Remekselle ykköstila
MM-osakilpailu muuttui radikaalisti lauantailta, sillä vesisade pakotti järjestäjiä muuttamaan reittiä. Hallitsevan MM-pronssimitalisti Seistolan uran viides MM-osakilpailuvoitto irtosi vakuuttavasti, sillä Sherco-kuljettaja oli nopein kaikilla kahdeksalla maastokokeella.
 
- Oli todella hyvä päivä ja voitto kruunasi koko viikonlopun, Seistola riemuitsi.
 
- Vesisateen takia extremetestiä ei ajettu kertaakaan ja endurotestillekin oli tehty muutoksia. Oma ajoni oli kuitenkin koko ajan hanskassa ja pyöräni toimi loistavasti.
 
Lauantaina voittanut ranskalainen Mathias Bellino jäi sunnuntaina neljänneksi. Toiseksi ajoi Viron Aigar Leok ja kolmanneksi Espanjan Jonathan Barragan.
 
E1-luokan hallitseva maailmanmestari, ranskalainen Christophe Nambotin voitti lauantaina, mutta sunnuntaina hänestä ei ollut vastusta Remekselle. Suomalaiskuljettaja jäi lauantaina neljänneksi, mutta sunnuntaina irtosi ykköstila lähes minuutin erolla Nambotiniin. Kolmas oli britti Daniel McCanney.
 
Nambotin johtaa sarjaa, missä Remes nousi toiseksi.
 
E2-luokan voitti lauantain tapaan ranskalainen Antoine Meo.
 
MM-kausi jatkuu 9.-10. toukokuuta Espanjassa.
 

Tulokset

E1-luokka:
1. Eero Remes, FIN, TM, 52:09.77
2. Christophe Nambotin, FRA, KTM, +56.22
3. Daniel McCanney, GBR, Husqvarna, +1:04.37
 
E1-luokka, MM-pistetilanne:
1. Nambotin, 37 pistettä
2. Remes, 33p.
3. Marc Bourgeois, FRA, Yamaha, 30p.
 
E3-luokka:
1. Matti Seistola, FIN, Sherco, 51:29.39
2. Aigar Leok, EST, TM, +32.07
3. Jonathan Barragan, ESP, Gas Gas, +49.80
 
E3-luokka, MM-pistetilanne:
1. Seistola, 37p.
2. Mathias Bellino, FRA, Husqvarna, 33p.
3. Leok, 28p.