Remes valtasi MM-sarjan piikkipaikan

Teksti
Kuva
ABC Communication
Seistola säilytti MM-sarjan kolmospaikkansa hammasta purren
- Päivä oli aikalailla samanlainen kuin lauantai. Eli puoli päivää pystyin ajamaan jotenkin sormi teipattuna ja särkylääkkeillä, mutta sitten kipu vain kasvoi ja ajoni alkoi tökkiä. Olin parhaimmillani neljäntenä, mutta ”paketti” lähti rakoilemaan, koska jouduin ajamaan sormea varoen ja sen takia jäykästi, Seistola kuvaili.
 
E3-luokan voitti jälleen australialainen Matthew Phillips. Hallitseva maailmanmestari on saanut alkukauden takkuamisen jälkeen kunnon kyydin päälle ja lähestyy MM-sarjan kärjessä jatkavaa, sunnuntaina toiseksi ajanutta ranskalaista Mathias Bellinoa.
 
Aigar Leok nousi MM-taulukossa jo pisteen päähän Seistolasta lauantaina, mutta sunnuntaina virolainen kaatui loukaten olkapäänsä. Leok ajoi yhdeksänneksi, joten Sherco-kuljettaja Seistola säilytti MM-sarjan kolmospaikkansa.
 
- Pientä iloa löytyy siitä, että olin nyt pari sijaa paremmin kuin lauantaina ja että MM-pisteissä kannassani oleva Leok jäi taakseni. MM-sarjan ykkös- ja kakkossija ovat käytännössä karanneet minulta, mutta pronssimitali on vielä otettavissa.
 
Eero Remes voitti E1-luokan lauantaina ja oli lähellä ykköstilaa myös sunnuntaina. Hän jäi kuitenkin niukasti toiseksi, kun espanjalainen Lorenzo Santolino nappasi yllättäen kauden ensimmäisen voittonsa. Remeksen kannalta oli tärkeää, että Christophe Nambotin jäi taakse, kolmanneksi. Näin Remes nousi MM-sarjan kärkeen ohi ranskalaisen.
 
- Lauantai oli minulle erinomainen päivä, mutta tänään tein muutamat virheet. Vedin ensimmäisellä crossitestillä aika isot "lipat". Eturengas lähti alta ja lensin siitä tangon kautta ympäri. Lisäksi sammutin pyöräni kerran extreme-testillä. Ne maksoivat voiton, Remes pohti.
 
- Santolinon voitto oli yllätys. Lähinnä se, että hän pystyi ajamaan koko päivän niin hyvin. Muuten itselleni kyllä maistuu MM-sarjan kärkipaikka, mikä taitaa olla ensimmäinen urallani.
 
Remes matkustaa seuraavaksi Suomeen, mutta palaa ensi viikon lopulla ajamaan Italian mestaruussarjan yksipäiväisen osakilpailun.
 
E2-luokan voitti ranskalainen Antoine Meo, joka johtaa MM-sarjaa.
 
MM-kautta on jäljellä kaksi viikonloppua, eli neljä osakilpailua. MM-sarja jatkuu 11.-12. heinäkuuta Belgiassa ja päättyy 3.-4. lokakuuta Ranskassa.
 

Tulokset

E1-luokka:
1. Lorenzo Santolino, ESP, Sherco, 1:08:04.53
2. Eero Remes, FIN, TM, +7.51
3. Christophe Nambotin, FRA, KTM, +37.47
 
E1-luokka, MM-pistetilanne:
1. Remes, 181 pistettä
2. Nambotin, 180p.
3. McCanney, 129p.
 
E3-luokka:
1. Matthew Phillips, AUS, KTM, 1:07:34.24
2. Mathias Bellino, FRA, Husqvarna, +34.90
3. Antoine Basset, FRA, KTM, +1:00.05
...8. Matti Seistola, FIN, Sherco, +2:59.96
 
E3-luokka, MM-pistetilanne:
1. Bellino, 177p.
2. Phillips, 161p.
3. Seistola, 132p.