Remekselle MM-kultaa ja Seistolalle MM-pronssia

Teksti
Kuva
ABC Communication
Remekselle, 30, olisi riittänyt kuudes sija viimeisessä osakilpailussa, mutta hän ajoi sunnuntaina voittoon lauantain tapaan. Sunnuntainen osakilpailu pysyi jännittävänä loppuun saakka ja Remes otti ykköstilan lopulta vajaan 12 sekunnin erolla MM-hopeamies Christophe Nambotiniin nähden. Remes ja ranskalainen Nambotin hallitsivat kautta, sillä he muodostivat kärkikaksikon 13:ssa osakilpailussa 14:stä.
 
- Maailmanmestaruus on kova juttu ja olen hakenut sitä pitkään. Ei tässä nyt silti tarvitse isoja ilakoida eikä nostaa itseä jalustalle. Olen vaatimaton kaveri. Tiedän, mitä saavutin, mutta sama heppu olen kuin ennenkin. Makea ja hieno mestaruus tietenkin on, Remes kommentoi.
 
- Sinänsä kisa oli tiukka, mutta toisaalta pidin ykköspaikkaa hallussani toiselta maastokokeelta lähtien. Hyvin kulki, eikä ollut mitään erikoista puoleen tai toiseen.
 
Remes on aiemmin saavuttanut kaksi MM-hopeaa ja kaksi MM-pronssia. Hänellä on myös maailmanmestaruus maajoukkueessa. Remeksellä on lisäksi useita Suomen mestaruuksia sekä endurossa että motocrossissa. Eero Remeksen isä Timo Remes on motocrossin Suomen mestari vuodelta 1975.
 
E1-luokan MM-pronssia saavutti espanjalainen Lorenzo Santolino.
 
Suomalaisten menestyksekäs enduropäivä täydentyi, kun Matti Seistola, 32, ajoi E3-luokassa toiseksi. Samalla pirkkalalainen varmisti uransa neljännen MM-pronssin. Myös hän on saavuttanut maailmanmestaruuden maajoukkueessa.
 
E3-luokan sunnuntaisen osakilpailun voitti sekuntitaistossa ranskalainen Mathias Bellino, joka varmisti jo lauantaina uransa ensimmäisen maailmanmestaruuden.
 
- Kärkikolmikossa oli koko päivän tiukkaa vääntöä. Minullakin oli kaikki pelissä, Sherco-pyöräni toimi täydellisesti enkä tehnyt virheitä, ja olin toinen. Ei ole sijaa selityksille. Mestari halusi näyttää, mistä on tehty ja että on tittelinsä arvoinen. En pystynyt kampeamaan häntä alas ykköskorokkeelta, Seistola sanaili.
 
Seistolan tavoite kauteen lähdettäessä oli maailmanmestaruus. Hän johtikin sarjaa alkukaudesta, mutta kesällä tuli omasta ajovirheestä osuma puuhun Kreikan-osakilpailussa. Seistolan vasemman käden sormen luu katkesi, ja neljä osakilpailua kulki vaisusti. Seistola palasi palkintokoroketahtiin loppukaudesta, mutta mestaruushaave oli mennyt.
 
MM-hopeaa otti mestaruutta puolustanut australialainen Matthew Phillips.
 
E2-luokassa mestaruuden vei ranskalainen Antoine Meo. Junioreissa juhli britti Jamie McCanney, nuorissa ruotsalainen Mikael Persson ja naisissa espanjalainen Laia Sanz.
 

Seistolan jatko auki

Seistolan sopimus Sherco-tiimin kanssa päättyy tähän kauteen. Tiimi haluaa hänen jatkavan, mutta Seistola ei ole tehnyt päätöstään.
 
- Olen saanut ajaa vuosia pitkän, hyvän ammattilaisuran, ensin motocrossissa ja viimeiset kaudet endurossa. Olen tehnyt tulosta ja ottanut endurossa MM-mitaleja sekä -osakilpailuvoittoja. Mestaruutta ei ole tullut, mutta olen ollut mestariehdokas, Seistola alustaa.
 
- Laji vaatii isoja panostuksia ja uhrauksiakin. Elämässä on kuitenkin paljon muutakin kuin ajaminen. Minullakin on avovaimo sekä pian kaksivuotias tytär. Lisäksi aloitin nyt syksyllä rakennusmestarinopinnot ammattikorkeakoulussa. En ole vielä tehnyt päätöstä ensi kauden suhteen, mutta monta asiaa on puntarissa.
 

Tulokset

E1-luokka:
1. Eero Remes, FIN, TM, 47:14.16
2. Christophe Nambotin, FRA, KTM, +11.57
3. Anthony Boissiere, FRA, Sherco, +26.17
 
E1-luokka, MM-loppupisteet:
1. Remes, 261 pistettä
2. Nambotin, 248p.
3. Lorenzo Santolino, ESP, Sherco, 179p.
 
E3-luokka:
1. Mathias Bellino, FRA, Husqvarna, +47:34.14
2. Matti Seistola, FIN, Sherco, +10.12
3. Jonathan Barragan, ESP, Gas Gas, +12.65
 
E3-luokka, MM-loppupisteet:
1. Bellino, 254p.
2. Matthew Phillips, AUS, KTM, 221p. 
3. Seistola, 195p.