Remekselle cross countryn Suomen mestaruus

Teksti
Eero Remes voitti osakilpailun ja Suomen mestaruuden. Eero Remes voitti osakilpailun ja Suomen mestaruuden.
Kuva
Marko Vihriä
Tuusulan Moottorikerhon Remes sai Säkylän varuskunta-alueen maastoissa ajetun kaksituntisen kilpailun alussa haastetta Turun Seudun Moottoriurheilijoiden Jiri Leinolta. Lopulta Leinosta tai muista kuljettajista ei ollut haastetta Remekselle.
 
- Päivä oli kelin takia kylmä. Alussa tuli hiki, mutta kun viima pääsi vaatteiden läpi, oli lopussa todella viileää. Sen takia en saanut kunnon ajorytmiä missään vaiheessa päälle. Oli myös aika raskasta, koska en ole nyt liiemmin ajanut, kun enduron MM-kausi on jo päättynyt, Remes kertasi.
 
- Leino ajoi alussa hyvin. Ajattelin jo, että pitää alkaa ajamaan oikein kunnolla. Jos olisin kuitenkin heti lähtenyt vetämään isolla kaasulla, olisivat kädet varmasti puutuneet kylmän takia.
 
Endurossa maailmanmestaruuden tänä ja viime vuonna ottanut Remes juhli nyt toista cross countryn Suomen mestaruuttaan. Hän oli ykkönen myös kaudella 2014. 24MX SM Cross Country -sarjan mestaruudesta Remes pokkasi 1500 euron palkintorahan.
 
- Kaikki mestaruudet ovat aina mestaruuksia, oli sarja mikä tahansa. Päätin keväällä ajaa tämän sarjan ja nyt oli hienoa saavuttaa titteli. Sarjan formaatti on hyvä, koska on erilaisia kisoja ja pääsee ajamaan pitkiä vetoja.
 
Leino piti kakkossijan loppuun saakka ajaen näin kauden parhaan tuloksensa. Osakilpailun kolmospaikan vei Jämsän Seudun Moottorikerhon (JSMK) Matias Savo.
 
Neliosaisen SM-sarjan hopean otti Remeksen takana Helsingin Moottorikerhon (HMK) Toni Eriksson, joka ei pystynyt osallistumaan kauden päätökseen. Savo päätti kautensa SM-pronssiin. SM-sarjan neljäs oli JSMK:n Mika Tamminen ja viides loukkaantumisen takia Säkylästä sivussa ollut HMK:n Mauno Hermunen.
 
Isäntäseura Rauman Seudun Moottorikerhon Waltteri Koskinen oli Säkylässä kauden parhaallaan neljäs ja SM-sarjassa kahdeksas.
 

Mertsalmi nousi mestariksi

Naisten Suomen Cupin kärkipaikka vaihtui Säkylässä, kun sarjaa johtanut Vantaan Moottorikerhon Sanna Kärkkäinen joutui jättämään kauden neljännen osakilpailun väliin sairastelun takia. Pisteissä toisena ollut Hyvinkään Moottorikerhon Hanna Mertsalmi tarttui tilaisuuteen, otti osakilpailuvoiton ja nousi Suomen Cup -mestariksi. Titteli oli hänelle uran ensimmäinen.
 
- Mestaruus maistuu todella hyvältä. Edellisen Sipoon-kisan jälkeen ajattelin, että siinä menivät saumat. Minulla oli silloin teknisiä ongelmia, mutta nyt sitten Kärkkäinen joutui jättämään koko kisan väliin. Sinänsä kyllä harmi, ettei hän voinut ajaa. Olen silti erittäin iloinen tittelistä, Mertsalmi riemuitsi.
 
Naisten tunnin mittaisen osakilpailun toiseksi ajoi Mäntsälän Moottorikerhon Marita Nyqvist, joka nousi samalla Suomen Cupin loppupisteissä hopealle. Päivän kolmas oli Espoon Moottorikerhon Taru Koskinen, joka ajoi kauden parhaan sijoituksensa.
 
Kärkkäinen kuittasi Suomen Cup -pronssia.
 

Leponiemelle ensimmäinen mestaruus

Mäntän Seudun Moottorikerhon Marko Leponiemi hallitsi 40-vuotiaiden veteraanien Suomen Cup -kautta, joka niin ikään päättyi Säkylässä. Leponiemi voitti kauden kaikki neljä osakilpailua, minkä ansiosta hän pääsi juhlimaan uransa ensimmäistä mestaruutta.
 
- Ei tämä maailmanmestaruus ole, mutta mestaruus kuitenkin. Ajaa tämänkin eteen piti. Tuntuu mielettömän hyvältä, Leponiemi iloitsi.
 
Leponiemi oli menettää osakilpailun voiton, sillä hän pysähtyi kaksituntisen kilpailun lopulla odottamaan ajoajan täyttymistä. Salon Moottorikerhon Juha Puotsaari sai kuitenkin Leponiemen kiinni ja kaksikko lähti perättäin ”ylimääräiselle” kierrokselle.
 
Puotsaaren voittotaisto päättyi muutama sata metriä ennen maalia pyörän polttoaineen loppumiseen. Hänelle merkittiin kuitenkin kakkossija, koska muut kuljettajat eivät ehtineet samalle kierrokselle hänen ja Leponiemen kanssa.
 
Osakilpailun kolmas oli Etelä-Pohjanmaan Maastomotokerhon Tero Manninen, joka pokkasi Suomen Cup -hopeaa. Viime vuoden mestari, Hyvinkään Moottorikerhon Lari Lehtiö otti nyt pronssia.
 

Viljakaiselle toinen putkeen

Salpausselän Moottorikerhon Pekka Viljakainen puolusti menestyksellä 50-vuotiaiden veteraanien Suomen Cup -mestaruutta. Säkylässäkin ykköseksi ajanut Viljakainen voitti kauden kaikki neljä osakilpailua.
 
- Tänään oli mukava kisa, kuten ovat olleet aiemmatkin kisat tänä vuonna. Hiekkamaastoissa kulkenut reitti oli makea, vaikka yksi kivikkoinen mäki olikin ruuhkissa haastavahko. Viime vuoden sarja oli aikalailla samanlainen kuin tänäkin vuonna. Hyvin meni, Viljakainen totesi.
 
Lauantaina toiseksi ajoi Numibia Racing Teamin Karri Tikkanen, joka otti Suomen Cup -hopeaa. Päivän kolmas oli Nummelan Moottorikerhon Jyrki Idman, joka sijoittui loppupisteissä neljänneksi. Suomen Cup -pronssille ajoi Hyvinkään Konekerhon Antti Vartiainen, joka oli Säkylässä neljäs.
 
Säkylässä ajetuissa kansallisissa luokissa voitot ottivat nuorissa Karkkilan Moottorikerhon Leevi Hakala-Rahko, alle 20-vuotiaissa Jämsän Seudun Moottorikerhon (JSMK) Teemu Pölönen, B-luokassa JSMK:n Peetu Juupaluoma, 60-vuotiaissa veteraaneissa Tuusulan Moottorikerhon Timo Remes, classic-pyörissä Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakoplan Sami Kanerva ja harrasteessa JSMK:n Pyry Juupaluoma.
 
24MX SM Cross Country -sarjan yhteistyökumppaneina olivat menneellä kaudella 24MX, Mobius, Nilfisk, Bike & Boat World, Biolan, Blå Band, Bridgestone, Duell, Molitor, Motopalvelu Niemitalo, OFFROADPro, Olvi, Racingbike, TSMU Extreme Areena ja Wheel Factory. Sarjan promoottorina toimi turkulainen Marko Vihriä yrityksensä 81 Media Finland kautta.
 

Tulokset

(sijoitus, nimi, seura, pyörämerkki, kierrosmäärä, ajoaika)
 
A (SM)
1. Eero Remes, TuMK, TM, 7, 2:05:07.566
2. Jiri Leino, TSMU, KTM, 7, 2:08:11.205
3. Matias Savo, JSMK, Sherco, 7, 2:10:00.440
4. Waltteri Koskinen, RaSMK, Honda, 7, 2:10:06.114
5. Mika Tamminen, JSMK, Husqvarna, 7, 2:10:30.404
 
SM-loppupisteet
1. Eero Remes, TuMK, TM, 100 pistettä
2. Toni Eriksson, HMK, KTM, 66p.
3. Matias Savo, JSMK, Sherco, 59p.
4. Mika Tamminen, JSMK, Husqvarna, 59p.
5. Mauno Hermunen, HMK, Husqvarna, 47p.
 
Naiset (Suomen Cup)
1. Hanna Mertsalmi, HyMK, Yamaha, 4, 1:17:06.133
2. Marita Nyqvist, MäntsMK, Yamaha, 4, 1:19:25.099
3. Taru Koskinen, EMK, TM, 3, 1:01:12.869
 
Naiset Suomen Cup -loppupisteet
1. Hanna Mertsalmi, HyMK, Yamaha, 90p.
2. Marita Nyqvist, MäntsMK, Yamaha, 84p.
3. Sanna Kärkkäinen, VMK, KTM, 72p.
 
V40 (Suomen Cup)
1. Marko Leponiemi, MSMK, Kawasaki, 7, 2:20:49.515
2. Juha Puotsaari, SaMK, KTM, 7, 2:25:03.512
3. Tero Manninen, E-PMMK, KTM, 6, 2:02:04.459
 
V40 Suomen Cup -loppupisteet
1. Marko Leponiemi, MSMK, Kawasaki, 100p.
2. Tero Manninen, E-PMMK, KTM, 75p.
3. Lari Lehtiö, HyMK, Honda, 69p.
 
V50 (Suomen Cup)
1. Pekka Viljakainen, SsMK, Husqvarna, 6, 2:06:16.416
2. Karri Tikkanen, NRT, KTM, 6, 2:09:30.574
3. Jyrki Idman, NMK, Suzuki, 6, 2:09:47.977
 
V50 Suomen Cup -loppupisteet
1. Pekka Viljakainen, SsMK, Husqvarna, 100p.
2. Karri Tikkanen, NRT, KTM, 86p.
3. Antti Vartiainen, HyKoKe, Kawasaki, 65p.
 
Nuoret
1. Leevi Hakala-Rahko
2. Niko Ahokas
3. Tiitus Enjala
 
U20
1. Teemu Pölönen
2. Jonne Katila
3. Joonas Pekkonen
 
B
1. Peetu Juupaluoma
2. Oskari Hellman
3. Jari-Pekka Lundahl
 
V60
1. Timo Remes
2. Jouko Peltoniemi
3. Pentti Selenius
 
Classic
1. Sami Kanerva
2. Jari Nurminen
3. Jarmo Vehmas
 
Harraste
1. Pyry Juupaluoma
2. Tuomas Saukkio
3. Juho Kauppinen
 
 
Hanna Mertsalmi nousi naisten Suomen Cup -mestaruuteen. Hanna Mertsalmi nousi naisten Suomen Cup -mestaruuteen.
Kuva
Marko Vihriä
Marko Leponiemi juhli nelikymppisten Suomen Cup -titteliä Marko Leponiemi juhli nelikymppisten Suomen Cup -titteliä
Kuva
Marko Vihriä
Pekka Viljakainen pokkasi viiskymppisten Suomen Cup -mestaruuden. Pekka Viljakainen pokkasi viiskymppisten Suomen Cup -mestaruuden.
Kuva
Marko Vihriä