Parhaita paloja ISDEltä

Teksti
Reijo Karppinen, Pekka Hoikkala ja Esa Reijo muodostavat Dynaset Offroad Areena -kerhojoukkueen. Reijo Karppinen, Pekka Hoikkala ja Esa Reijo muodostavat Dynaset Offroad Areena -kerhojoukkueen.
Kuva
Dynaset Offroad Areena
Ranska on käyttänyt maastokokeilla aikaa 12:19 tuntia. USA palasi keskiviikkona kakkospaikalle, mutta on jäänyt kärjestä jo yli 16 minuuttia. Espanja on kolmantena, reilun minuutin päässä jenkeistä. Saksa ja Argentiina pitävät seuraavia sijoja.
 
Australia menetti mahdollisuutensa mitaliin keskiviikkona, kun se putosi kakkospaikalta seitsemänneksi. Kengurumaalla oli jo yksi keskeytys avauspäivältä, mutta keskiviikon tuloksissa maksimiaika kirjattiin kolmelle ajajalle.
 
Täydellistä Ranskan hallintaa kilpailu ei sentään ole, sillä USA johtaa junioreita. Ruotsi on toisena, alle puolen minuutin päässä. Ranska ajaa kolmantena.
 
Naisten kärkikolmikon muodostavat Australia, Kanada ja USA.
 
Kilpailussa ainoana suomalaisjoukkueena mukana olevan Dynaset Offroad Areena -kerhojoukkueen keskiviikko oli vaikea, sillä Reijo Karppinen, Pekka Hoikkala ja Esa Reijo kirjasivat maksimiajan. Joukkue on tuloksissa sijalla 46.
 

Enduro21.comin koostevideot: