Palkinnot jaettiin Päitsillä menestyneille

Teksti

Nyt jo useampana vuonna Päitsin lähtö- ja taukopaikkana toiminut Vierumäki on hienosti kisan hengessä mukana. Komeata palkintojuhlaa vietettiin Vierumäen Scandicin juhlasalissa ensin maittavan ruuan ja runsaiden virvokkeiden merkeissä, sitten lavan valtasivat illan tähdet, kunkin luokan palkittavat kuskit.

Kun Päijännekilpi oli illan päätteeksi luovutettu kisan voittajalle, Marko Tarkkalalle, saatiin vielä yhteiskuva kärkikolmikosta ja Vierumäen edustajista. Paikalla palkintojuhlassa oli kunnianarvoisa edustusto juhlapaikan puolelta.

Kuvassa vasemmalta lukien Vierumäeltä Tuomo Järvinen, Vierumäki Golfin toimitusjohtaja Jan Ruoho, kisan kolmonen Eemil Pohjola, voittoon ajanut Marko Tarkkala, tämän vuoden kakkoseksi kirinyt Antti Hellsten ja Vierumäen toimitusjohtaja Heikki Hietanen. Herroja hymyilytti muun hyvän päälle sekin, että Tarkkala opiskelee Vierumäellä valmentajaksi, eli on hiukan sen myötä talon väkeä hänkin.

Kuvia palkintojuhlasta löytyy OFFROADPron facebookista.