Nyqvist kahdesti podiumille Latvian EM-kilpailussa

Marita Nyqvist (oik.) pääsi suihkuttamaan shamppanjaa kahdesti Latviassa. Marita Nyqvist (oik.) pääsi suihkuttamaan shamppanjaa kahdesti Latviassa.
Kuva
-
Siekkiselle uran paras sijoitus
Kolmas naisten Euroopan mestaruusosakilpailu ajettiin tänä viikonloppuna Latvian Ogressa. Suomen värejä kilpailussa edustivat Marita Nyqvist, Jennifer Siekkinen ja Elisa Arokoski.
 
Kisaan kuului kuusi erikoiskoetta per kisapäivä. Lauantai ja sunnuntai ajettiin omina kilpailupäivinään. Siirtymät muuttuivat iltapäivällä haastaviksi runsaiden kuurosateiden vuoksi molempina päivinä. Siirtymät olivat pehmeäpohjaista metsää, lähes suota.
 
Mäntsälän Moottorikerhon Marita Nyqvist lähti kisaan taka-ajoasemassa. Hänen sijoituksensa kahden kisan jälkeen oli jaettu kolmas sija. Lauantaina ajo sujui hyvin. Nyqvist viihtyy paremmin metsäpohjaisilla ja pehmeämmillä reiteillä. Pyöräkin toimi moitteettomasti. Suomalaisnainen kaasutteli toiseksi, mikä kasvatti pistepottia mukavasti. Kokonaissijoituksessa hän nousi toiseksi. Tunnelma ajon jälkeen oli iloinen.
 
- Reitti oli hyvä, ajo sujui ja voimia olisi riittänyt pidempäänkin ajoon. Sunnuntaina on kuitenkin puristettava, koska reitti on kuluneempi, yöllä satoi ja Ruotsin Bertzelius on pidettävä takana, Nyqvist kommentoi lauantain koitoksen jälkeen.
 
Sunnuntaina rata oli kulunut ja toistuvat kuurosateet pehmensivät sitä vielä lisää.
 
- Metsäpolut olivat syviä uria. Kolmospätkän kalkkikivilouhos oli liukas ja täynnä kalkkisavilätäköitä. Ajo siellä meni huonosti, koska kaaduin ja jäin kiinni muutaman kerran. Lisäksi takajarru hajosi ja ajoin puolet vikasta pätkästä sekä maaliin tulleen siirtymän ilman jarrua,  Nyqvist kertoi urakastaan.
 
Päivän sijoitus oli kolmas. Kokonaispisteissä Nyqvist on nyt toisena.
 
Jennifer Siekkinen sijoittui lauantain kilpailussa kuudenneksi ja sunnuntaina neljänneksi.
 
- Tänään aamulla oli olo aika kankea, mutta loppua kohti fiilis parani, pyörä toimi täydellisesti ja tuloksena neljäs sija, Siekkinen iloitsi viikonlopun uurastuksen jälkeen.
 
- Ei voi muuta sanoa kuin hyvä viikonloppu oli. Eilen tuli paras EM-sija ja tänään vielä paransin sitä! Pehmeä hiekkakin alkoi tänään jo tuntumaan mukavammalta. Siirtymät oli kivat ja myös suota mahtui mukaan, mikä tuotti monelle naisista ongelmia myös, Siekkinen kommentoi.
 
Arokoski joutui keskeyttämään kilpailun.
 
Kauden viimeinen EM-osakilpailu ajetaan lokakuun lopussa Hollannissa.