Niemelä, Raiski, Rainio ja Hindersson kärkipään vauhdissa

Teksti
Jami Niemelä (vas.) ajoi 125-luokassa toiseksi ja Matias Raiski (oik.) kolmanneksi. Jami Niemelä (vas.) ajoi 125-luokassa toiseksi ja Matias Raiski (oik.) kolmanneksi.
Kuva
Crossiblogi.fi
Päivän parhaasta sijoituksesta vastasi Jami Niemelä, joka oli kummassakin 125-luokan erässä ja yhteistuloksissa toinen. Kauden avauksessa selkävammasta kärsinyt Niemelä nousi samalla pisteissä kakkospaikalle.
 
- Molemmissa erissä lähtö onnistui hyvin, toisessa erässä otin holet. Ensimmäissä erässä kärkikolmikon erot olivat aika isot ja meinasi mennä vähän ajeluksi. Toinen erä oli siinä mielessä parempi, että kisa oli tiukempaa ja sai ajaa koko erän kovaa kisaa, Niemelä kertasi.
 
Matias Raiski ajoi kolmanneksi ja Ville Lehtiö seitsemänneksi.
 
Vaiherikkaan avauserän ajanut Sampo Rainio oli 85-luokan yhteistuloksissa kuudes. Rainio kaatui ensimmäisessä erässä kolmospaikalta. Miro Varjonen oli 13:s, Leevi Jalonen 21:s, Joakim Hindersson 23:s ja Eetu Salo 25.
 
Kasimir Hindersson otti 65-kuutioisissa nelossijan oltuaan parhaimmillaan toisessa erässään neljäs. Eelis Viemerö ajoi 14:ksi, Paavo Koivisto 16:ksi, Nico Stenberg 18:ksi, Aaron Laine 19:ksi, Arttu Sahlsten 20:ksi, Eero Peippo 22:ksi ja Tiitus Räikkönen 23:ksi.
 
50-kuutioisten pyörien junioriluokassa Robi Tikkanen ajoi B-finaalissa ja yhdistetyissä tuloksissa 20.