Naisten ilta

Teksti
Endurosta crossiin vaihtanut Taru Koskinen hihkui innosta, kuinka siisti laji crossi onkaan. Ensi kauden ohjelmaan kuuluu paljon crossikisoja, sekä talven yli jatkuva koulutus moottoripyörämekaanikoksi offroad-painotteisessa opinahjossa. Endurosta crossiin vaihtanut Taru Koskinen hihkui innosta, kuinka siisti laji crossi onkaan. Ensi kauden ohjelmaan kuuluu paljon crossikisoja, sekä talven yli jatkuva koulutus moottoripyörämekaanikoksi offroad-painotteisessa opinahjossa.
Kuva
Sami Salonen
Hyvinkäällä naiskuskit olivat pääosassa

Vapaan sisäänpääsyn tapahtuma houkutti paikalle uteliasta yleisöä, olihan esillä kuskeja ja kalustoa niin pyöräpuolelta kuin autourheilun saraltakin. Kartit, ralliautot ja driftiratojen ahdetut tehohirviöt houkuttivat äitiensä seurassa katsomaan tulleita perheen pieninmpiä. Osa rohkeista pikkutytöistä kävi koeistumassa kalustoa, onnekkaimmat pääsivät kyytiinkin.

Moottoriliiton puuhanainen, Nita Korhonen oli jälleen vahvasti tämänkin tapahtuman taustalla. Ilta oli onnistunut, ainoa kritiikin sana kohdistui ajankohtaan. Syksyisen illan sijaan ajokauden aikana järjestettävä tapahtuma voisi kerätä vielä enemmänkin väkeä paikalle. Ajankohtaan tietysti vaikuttaa se, että kesken kisakauden kuskeja ja kalustoa on vaikea saada paikalle, mutta vetovoimaa Moottoriurheiluillassa selvästi on ja tarvetta pahatumalle löytyy jatkossakin.

Ratamoottoripyöräilyn ensimmäinen naispuolinen maailmanmestari, Kirsi Kainulainen veti ansaitusti huomiota. Kirsi voitti mestaruuden sivuvaunuluokassa Pekka Päivärinnan purkkarina, Kirsille mestaruus oli ensimmäinen, Pekalla niitä on jo monta.

Kuskeja ja lajeja oli esillä laajasti. Moottoripyöräpuolelta paikalla oli melkein koko kotimainen kärki, joka esitteli kisakalustoaan ja kävi täräyttämässä crossiradalla malliksi muutaman kierroksen.

Enduron MM-sarjaan keskittyvän Sanna Kärkkäisen kisapyörän kyytiin kiipeäminen jännitti Anni Salosta niin kovin, että OFFROADPron graafikko Laura Partanen joutui tarjoamaan Annille henkistä tukea. Sannan vieressä oikealla seisova Ansku Karikuusi oli myös paikalla oman kisakalustonsa kanssa. Enduron MM-sarjaan keskittyvän Sanna Kärkkäisen kisapyörän kyytiin kiipeäminen jännitti Anni Salosta niin kovin, että OFFROADPron graafikko Laura Partanen joutui tarjoamaan Annille henkistä tukea. Sannan vieressä oikealla seisova Ansku Karikuusi oli myös paikalla oman kisakalustonsa kanssa.
Kuva
Sami Salonen
Trail Hunterzien Kristiina Komulainen ja Mami Jäntti esittelivät hyvällä fiiliksellä tiimin toimintaa. Trail Hunterzien Kristiina Komulainen ja Mami Jäntti esittelivät hyvällä fiiliksellä tiimin toimintaa.
Kuva
Sami Salonen
Tuoreet maailmanmestarit Kirsi Kainulainen ja Pekka Päivärinta kiinnostivat yleisöä ja mediaa. Tuoreet maailmanmestarit Kirsi Kainulainen ja Pekka Päivärinta kiinnostivat yleisöä ja mediaa.
Kuva
Sami Salonen
Ralliauto kiinnostaa tyttöjä kovasti. Ralliauto kiinnostaa tyttöjä kovasti.
Kuva
Sami Salonen
Endurossa menestyneen Hanna Mertsalmen juuret ovat vahvasti crossissa. Ensi kauden tavoitteena on ajaa moniosainen naisten motocrossin EM-sarja. Endurossa menestyneen Hanna Mertsalmen juuret ovat vahvasti crossissa. Ensi kauden tavoitteena on ajaa moniosainen naisten motocrossin EM-sarja.
Kuva
Sami Salonen
Minna Valonen piti lämpöä yllä viilenevässä illassa kiertämällä Hyvinkään crossirataa. Minna Valonen piti lämpöä yllä viilenevässä illassa kiertämällä Hyvinkään crossirataa.
Kuva
Sami Salonen
Fanikuva Kirsi Kainulaisen kanssa oli haluttua tavaraa. Fanikuva Kirsi Kainulaisen kanssa oli haluttua tavaraa.
Kuva
Sami Salonen
Crossikuski Ria Virtanen oli paikalla isänsä Pasin kanssa. Pasi on todellinen pitkän linjan kilpa-ajaja, Ria on perheen kisaperinteen jatkaja. Crossikuski Ria Virtanen oli paikalla isänsä Pasin kanssa. Pasi on todellinen pitkän linjan kilpa-ajaja, Ria on perheen kisaperinteen jatkaja.
Kuva
Sami Salonen
Kun nuorena aloittaa niin.... Kun nuorena aloittaa niin....
Kuva
Sami Salonen
Mami Jäntti antoi neuvot koeajoa varten. Mami Jäntti antoi neuvot koeajoa varten.
Kuva
Sami Salonen