Myös Kaivolaisen ja Kaipasen kilpailu päättyi loukkaantumiseen

Teksti
Joni Kaivolaisen kilpailu jäi kesken kärkipään sijoituksilta. Joni Kaivolaisen kilpailu jäi kesken kärkipään sijoituksilta.
Kuva
Marko Vihriä
Oleniuksella hurja kaatuminen
Kaivolainen keskeytti kilpailun neljännellä kierroksella, eli reilun tunnin ajon jälkeen. Hän ajoi omien muistikuviensa mukaan kuudentena, kunnes törmäsi puuhun. Kaivolaisen pyörän takapää lähti jakelemaan ja hän antoi lisää kaasua, mutta ajautui päin puuta siten, että vasemman käden sormet jäivät puun ja tangon väliin.
 
- En kaatunut, mutta vasemman käden pikkurillin luu meni osumassa poikki ja sormi lähti sijoiltaan. Tällä viikolla selviää, pitääkö sormi leikata. Kyllä se kuntoon kuitenkin tulee, Kaivolainen kommentoi.
 
Mikael Kaipanen ajoi kolmantena lähtiessään toiseksi viimeiselle kierrokselle. Ensin hän kaatui harmittomasti, mutta Matias Savo ja Waltteri Koskinen pääsivät ohi. Kaipanen nousi vielä Koskisen edelle, kunnes kaatui uudestaan.
 
- Ajoin liian ahneesti ja vedin loivassa oikeassa mutkassa hieman pitkäksi. Ajoin jalat tapeilla sladissa, mutta takarengas osui mäntyyn. Siitä se nakkasi vastaheiton ja lensin tangon yli, Kaipanen kertaa tapahtumia.
 
- Oikea solisluu repesi irti olkapään puolelta.
 
Kaipanen oli puhelinhaastattelun hetkellä lähdössä jatkotutkimuksiin. Todennäköistä on, että solisluu asetetaan paikoilleen leikkauksella.
 

Myös Olenius päin puuta

Osuma puuhun päätti myös Henry Oleniuksen kilpailun. Sipoolainen palasi pyörän selkään vasta parisen viikkoa ennen Säkylän SM-osakilpailua, kun hän oli toipunut solisluun murtumasta.
 
Lauantaina Olenius ajoi alussa kuudentena, mutta kakkoskierroksen kaatumisessa pyörän yksi sähköjohdoista irtosi. Olenius hukkasi viitisen minuuttia, ja jatkoi kilpailua joukon hännillä.
 
Viidennellä kierroksella Olenius oli tekemässä ohitusta kovavauhtisessa kohdassa, missä pölytti. Hän osui juureen tai reikään, minkä seurauksena hän kaatui osuen puuhun.
 
- Kaatuminen oli iso ja siinä olisi voinut käydä pahemminkin. Löin pääni, ja selkäni jumiin. Myös tanko meni ”solmuun”. Siksi keskeytin, Olenius kertaa.
 

Heimosella selkäkipua

SM-pronssitaistossa ollut Joonas Heimonen keskeytti puolestaan viimeisellä kierroksella.
 
- Ennen viimeistä kisaa oli vielä teoreettiset mahdollisuudet SM-pronssiin ja kisa lähtikin hyvin käyntiin. Olin toinen lähdöstä, mutta pieni kaatuminen ekalla kierroksella tiputti seitsemänneksi, mutta kierroksen lopussa nousin jo kolmanneksi. Siinä sitten sijotukset vaihteli kisan ajan 3-5 sijan paikkeilla, Heimonen kirjoittaa urheilija-Facebookissaan.
 
- Ensimmäisen tunnin jälkeen kurvista lähtiessä istueltaan avasin kaasun ja takapää löi tosi kovaa johonki reikään ja löi kaiken iskun selkään, joka sitten kipeytyi niin kipeäksi, että oli vain pakko keskeyttää kilpailu. Tavoitteet jäi tältä vuodelta saavuttamatta, mikä tietenkin harmittaa.
 
SM-luokassa maalin ajoi 13 kuljettajaa. Edellä mainitun nelikon lisäksi keskeyttäneitä olivat Toni Nieminen, Paavo Henriksson, Jani Salonen, Kosti Kirjavainen ja Aki Manninen.