Myöhäsen trial-kausi sujui vaihtelevissa merkeissä

Teksti
Timo Myöhänen ja hänen monivuotinen kisa-avustajansa Harri Oittinen juhlivat viidettä ulkoratojen Suomen mestaruutta. Timo Myöhänen ja hänen monivuotinen kisa-avustajansa Harri Oittinen juhlivat viidettä ulkoratojen Suomen mestaruutta.
Kuva
Myöhänen Racing
Päättynyt kausi oli aika vaihteleva. Talviharjoittelu oli intensiviisempää kuin koskaan aikaisemmin. Tammikuusta huhtikuuhun Myöhänen oli Espanjassa ja harjoitteli kokopäivätoimisesti.
 
Toinen merkittävä asia oli uudelle pyörämerkille siirtyminen. Vaihto Ossasta Vertigoon sujui erittäin vaivattomasti tehtaan ja Suomen maahantuojan tuella.
 
Myöhäsellä on aina ollut hiukan vaikeaa saada parasta suoritusta irti kauden ensimäisissä kilpailuissa, ja sama toistui tänäkin vuonna. Ajo oli hyvää ja rentoa, mutta pieniä virheitä tuli liikaa. Kuten monena vuonna aikaiseminkin esimerkiksi kauden ainoa kotimaan "tappio", eli hopeasija tuli Tervakoskella heti keväällä kotimaan avauksessa.
 
Kotimainen SM-kalenteri oli tänäkin vuonna laadittu niin, että mikäli tavoitteli mahdollisimman hyviä loppusijoituksia EM- , MM- tai SM-sarjoissa kauden lopulla, oli joistakin kisoista luovuttava. Siis kalenteri SM-kisojen osalta ei tukenut ajatusta, että maailmalla voisi ajaa ja samalla viela menestyä tai puolestaan olla näkyvillä kotimaisissa kisoissa. Kuten muissakin moottoriurheilulajeissa ulkopuolinen taloudellinen tuki on ehdoton edellytys. Koska Myöhäsenkin tukijat ovat kotimaisia oli tilanne kovin ristiriitainen.
 
Alkukauden "haparoinnin" jälkeen kisatulokset alkoivat parantua. Samalla Myöhänen päätti katsoa kisa kerrallaan, miten jako Suomi - muu maailma hoidellaan kauden vanhetessa.
 
Sattuma kuitenkin teki päätökset Myöhäsen puolesta. Elokuun alussa Tsekkien EM-kisan ensimaisena päivänä, kohtalaisen vaarattoman näköisessä tilanteessa, oikean jalan polvesta katkesi eturistiside. Suomessa vamma tutkittiin väittömästi ja arvioitiin tilanne. Ortopedin ohjeena oli, että "tuntemuksia voi seurata, mutta kirurginen toimenpide tarvitaan".
 
Pienen tunnustelun jälkeen Myöhänen päätti edetä päivä kerrallaan ja kisa kerrallaan. MM- tai EM-kisoihin ei ollut kuitenkaan enää asiaa, koska siellä vammautuneella polvella ei kuitenkaan olisi voinut tehdä riittävän täysipainoista suoritusta ja siten taloudelliset satsaukset olisivat olleet kohtuuttoman kovia mahdolliseen tulokseen verrattuna. Poikkeus kansainvälisten kisojen osalta oli jo aikaisemmin keväällä sovittu MM-joukkuekisa Ranskassa. Sen Myöhänen päätti ajaa, vaikka kipsi jalassa mahdollistaakseen osaltaan sovitun joukkueen osallistumisen kisaan.
 
Pohjoismaiden mestaruuskilpailun Myöhänen puolestaan jätti väliin. Kaksi viimeistä SM-kisaa Myöhänen ajoi, mutta ei juurikaan nauttinut ajamisesta kipujen ja teippausten vuoksi. Molemmista kisoista tuli voitto, mutta suoritukset eivät paljon kehumista kestä.
 
Kolme päivää viimeisen SM-kisan jälkeen polvi operoitiin kirurgisesti ja nyt on alkanut vähintään kuuden kuukauden mittainen kuntoutus.
 
Tulevan kauden osalta ei nyt sitten ole mitään päätöksiä tehty, mutta toisaalta vamma myös varmisti sen, että Myöhänen aloitti opintonsa Tampereella Pro Akatemiassa, josta hän oli saanut opiskelupaikan aikaisemmin.
 
- Kiitokset kaikille tukijoille ja kannustajille. On hienoa tietenkin päättää kausi mestaruuteen, vaikka ei se ihan heittämällä tullutkaan, Myöhänen heitti terveisensä.