MXJunior Team Finland

Teksti
Motocrossin epävirallinen junioreiden MM-joukkuekilpailu, Coupe de l’avenir, ajettiin Belgian Bastieuxissa viikonloppuna. Suomi oli mukana kolmella joukkueella.

Open luokassa kolmikko Aleksi Kurvinen, Toni Koskinen ja Joonas Näppi eivät tänään yltäneet parhaaseen suoritukseen. Vaikka ajo parani kisan loppua kohden, oli joukkueen sijoitus lopulta 12. Open-luokassa voiton vei Viron joukkue, Sveitsi oli toinen ja Ruotsi kolmas.

85-kuutioisten joukkue kärsi takaiskun, kun Kimi Koskisen kipeä käsi ei kestänyt kuin ensimmäisen erän ajamisen. Sampo Rainio ja Miika Lammi onnistuivat kuitenkin hyvin erissään ja varsinkin viimeisen erän sijat 7 ja 8 paransi joukkueen kokonaistulosta. Lopputuloksissa 85-joukkue on sijalla kuusio. Voiton vei Espanja, Ranska oli toinen ja Saksa kolmas.

65-kuutioisten joukkue onnistui kokonaisuudessaan erinomaisesti sijoittumalla neljänneksi. Saku Mansikkamäen kovien eräsijojen lisäksi Eelis Viemerö ja Aaro Menna venyivät tiukassa paikassa hienosti. Luokan voiton vei Belgia, toinen oli Ranska ja kolmas Iso-Britannia.