Marko Tarkkala varmisti mestaruuden

Teksti
Marko Tarkkala ison luokan mestariksi. Marko Tarkkala ison luokan mestariksi.
Kuva
Sami Salonen
Matti Seistola päivän nopein

Päivän yleiskilpailun nopein oli MM-sarjasta "eläkkeelle" jäänyt Matti Seistola. Harvakseltaan kilpaileva mutta edelleen kuntoilumielessä ajava Seistola osoitti, ettei kyyti ole kadonnut vaikka opiskelu ja perhe ovat nousseet kisahommien edelle tärkeysjärjestyksessä. Voitto E1-luokassa irtosi parin minuutin erolla Henric Stigelliin.

E1-luokassa Antti Hänninen venytti myöskin piste-etumatkansa sarjakakkoseen, Jaakko Överstiin nähden niin isoksi, että SM-kultaa tullaan sovittelemaan Hännisen kaulaan.

Yleiskisan toiseksi ajoi E3-luokan voittanut Marko Tarkkala, hän jäi noin minuutin Seistolalle. Yleisen kolmoseksi kiirehti Antti Hellsten, jääden noin minuutin Tarkkalasta ja samalla voittaen luokkansa E2:den.

Huominen sunnuntai on SM-sarjan päätöspäivä ja se tulee olemaan rankka. Riihimäen osakilpailun rata on vaativa ja oletettu sade tulee vaikeuttamaan sitä entisestään.

Erityisen kova mitalitaistelu tullaan ajamaan E2-luokassa, jossa Antti Hellsten ja Eemil Pohjola lähtevät päätöspäivään tasapisteistä. Tarkkalan takana E3-luokassa Aleksi Jukola on vahvasti kiinni hopeassa ja Henri Himmanen pronssissa.

SM-sarjan päätöspäivä starttaa Riihimäellä klo 9. Kilpailu on kolmen kierroksen mittainen ja jokaisella kierroksella ajetaan kolme maastokoetta.

Antti Hänninen matkalla pikkuluokan kultaan. Antti Hänninen matkalla pikkuluokan kultaan.
Kuva
Sami Salonen
Matti Seistola oli päivän nopein. Matti Seistola oli päivän nopein.
Kuva
Sami Salonen