Marin loukkaantui ajotreeneissä

Teksti
Kuva
Marko Vihriä
Marin ajoi Hyvinkäällä MX1-luokassa viidenneksi, ja kyseessä oli hänen ainoa esiintymisensä isossa luokassa. Aiemmat osakilpailut olivat kulkeneet MX2:ssa.
 
Marin sai juuri uuden pyörän alleen ja oli sisäänajamassa kalustoa perjantaina Lievestuoreella, kun hän kaatui hyppyrin jälkeen. Siilinjärven Vesan kuljettaja ei muista kaatumista, vaan tajunta palasi vasta maassa ollessa.
 
Rytäkässä Marinilta murtui alaselästä kaksi nikamaa ja tuli keuhkoihin niin sanottu mustelma. Halvaantumisvaaraa ei ole eikä selkä vaadi leikkausta. Myös keuhkojen pitäisi parantua ajallaan.
 
Marin sai myös iskun vatsan alueelle, minkä takia sairaalassa tarkkaillaan verisuonen tilaa.
 
- En muista lippaa, mutta todennäköisesti pyörä lähti jakelemaan tai sitten rengas alta. Vauhti ei ollut erityisen kova, mutta jotenkin ”sopivasti” osui, Marin kertoo.
 
Marin vietti lauantain vastaisen yön teho-osastolla, mutta on nyt tavallisella osastolla.
 
- Leikkauksia ei tehty eikä pitäisi tehdä. Mahan verisuonen kuntoa seurataan, mutta muuten tilanne on sinänsä ok.
 
- Onhan tämä tietenkin tympeää olla sairaalassa ja loukkaantuneena. Sinänsä kuitenkin hyvä, että kisakausi on jo ohi. Nyt vain toivutaan ja sitten suunnataan katse treeneihin ja ensi kauteen.