Maajoukkue yhteisharjoituksen kautta realistisena MM-kilpailuun

Teksti
Ludde Söderberg (vas.), Santtu Tiainen ja Toni Eriksson iloisissa tunnelmissa nimikirjoituksia jakamassa. Ludde Söderberg (vas.), Santtu Tiainen ja Toni Eriksson iloisissa tunnelmissa nimikirjoituksia jakamassa.
Kuva
Marko Vihriä
- Päätavoitteemme on ottaa karsinnasta suora finaalipaikka, eli olla 19 parhaan joukossa. Sen jälkeen kaikki sijoitukset ovat plussaa. On selvää, ettemme lähtökohtaisesti taistele mitaleista, vaikka tietenkin kaikki on mahdollista aivan erityisellä onnella, yhdeksän kertaa MM-maajoukkuekilpailussa ajanut ja ajouransa kauteen 2007 päättänyt joukkueenjohtaja Vehviläinen painottaa.
 
Siilinjärveläisen Vehviläisen mukaan joukkuekilpailussa tarvitaan koko suomalaiskuljettajakolmikolta kauden parasta ajoa. Ludde Söderbergin, Toni Erikssonin ja Santtu Tiaisen pitää nyt ylittää itsensä. Maailman isoin yksittäinen kilpailu tarjoaa jo statuksensa osalta lähtökohdat siihen.
 
- Mielestäni meillä on oikeat kuljettajat joukkueeseen. Söderberg joutui vaihtamaan kiireellä pienempikuutioiseen pyörään, mutta hän omaksui sen todella nopeasti. Tiainen on puolestaan kovassa kunnossa ja pystyy puristamaan, jolloin hän voi ylittää itsensä. Eriksson on joukkueemme rauhallisin ja varmin lenkki, joka ei juuri tee virheitä eikä kaatuile.
 
Vehviläinen ajoi viimeisen MM-maajoukkuekilpailunsa kaudella 2006. Vuosina 2002 ja 2003 hän oli mukana MM-pronssia voittaneissa joukkueissa, jotka koostuivat niin ikään nyt jo ajouransa päättäneistä ajajista. Ensimmäisenä vuotena Vehviläisen kanssa ajoivat Antti Pyrhönen sekä Marko Kovalainen ja jälkimmäisenä Pyrhönen sekä Miska Aaltonen.
 
- Joukkueemme koostui silloin ammattilaisista, jotka olivat vakiokamaa MM-osakilpailujen pisteillä. Nyt tilanne on monella tapaa erilainen, mikä heijastuu suoraan joukkueemme tavoitteisiin.
 
- Oli joukkue kuitenkin lähtökohdiltaan minkälainen tahansa, olen itse täysillä mukana. Samoin ovat kuljettajat ja koko taustaryhmä. Tilanne ei muutu siitä, mikä on realistinen tavoite. Lisäksi aina on mahdollisuus ylittää itsensä. Sitä toivon tältäkin kuskiporukalta.
 
MM-maajoukkuekilpailu järjestetään Latvian Kegumsissa 27.-28. syyskuuta. Lauantaina ajetaan karsinta, johon on ilmoittautunut 34 maata viime vuoden kärkikolmikon - Belgia, USA, Italia - johdolla. Karsinnasta suoran finaalipaikan lunastaa 19 joukkuetta. Yksi paikka täytetään sunnuntaiaamun B-finaalin perusteella. Myös kolmieräinen finaali ajetaan sunnuntaina. Jokainen kuljettaja ajaa kaksi erää ja joukkueen lopullisissa tuloksissa huomioidaan viisi parasta eräsijoitusta kuudesta.
 
Suomi oli viime vuonna 18:s joukkueella Harri Kullas, Söderberg ja Tiainen. Helsinkiläinen Kullas edustaa tänä vuonna MM-maajoukkuekilpailussa Viroa.
 
Suomen maajoukkueen muodostavat Ludde Söderberg (Helsingin Moottorikerho), Toni Eriksson (Helsingin MK) ja Santtu Tiainen (Siilinjärven Vesa). Joukkueenjohtajana toimii Jussi-Pekka Vehviläinen.
Aikuisten ja nuorten maajoukkueet sekä Kim Savaste harjoittelivat startteja sekä kolmen kierroksen vetoja tiistaina Lavangossa. Aikuisten ja nuorten maajoukkueet sekä Kim Savaste harjoittelivat startteja sekä kolmen kierroksen vetoja tiistaina Lavangossa.
Kuva
Marko Vihriä