Loukkaantuminen sotkee Weckmanin valmistautumista EM-sarjaan

Teksti
Kuva
Team Manninen Bros. Honda tiedotus

- Treenit olivat lähteneet todella hyvin käyntiin ja tehokasta ajoa oli viikossa kertynyt jo lähes 15 tuntia. Eilisissä treeneissä sitten osuin hyppyrin nokalla kiveen ja tuloksena oli perinteiset ”takakorkeet” ja alastullessa lensin etukautta ympäri. Kaatuminen oli varsin raju ja olkapäähän sattui melko paljon. Röntgenkuvissa selvisi sitten että solisluu on poikki ja olkaluu on vinossa, kertoo pettynyt Weckman.

 

Lääkärin ensimmäisen arvion mukaan ajotaukoa on luvassa vähintään neljä viikkoa, mutta tilannetta seurataan viikottain. Weckman jää kuitenkin näillä näkymin Espanjaan ja palaa radalle heti kun lääkäri antaa luvan.

 

- Totta kai tämä harmittaa Emilin puolesta, mutta onneksi kauden alkuun on vielä yli neljä kuukautta, joten jos paraneminen sujuu hyvin niin tämä loukkaantuminen ei juurikaan vaikuta kauden suunnitelmiin. Emil oli saanut jo erittäin hyvä vauhdin päälle, enkä usko että se mihinkään katoaa näiden viikkojen aikana. Paikallinen lääkäri kertoi murtuman olevan hyvälaatuinen ja paranemisen kanssa ei pitäisi olla ongelmia, mutta tulemme vielä pyytämään diagnoosin erikoislääkäriltä Suomessa, kunhan saamme röntgenkuvat tänne, Manninen Bros Honda tiimistä kerrotaan.

 

Emil Weckman ja tiimikaveri Tatu Junnola avaavat EM-kautensa Italian Arco Di Trentossa 18. - 19. huhtikuuta.