Loppuviikko sulattaa lumet

Teksti
Juuri nyt maisema on talvinen ensi viikonlopun SM-avauksen näyttämöllä. Sipoon rata on valkoisena mutta ennusteen mukaan viikonloppuna ei tarvitse lumessa ajaa.

Jäätävä keli ei nosta mielialoja kohti ensi viikonloppuna käynnistyvää crossin SM-sarjaa. Viimeisin tieto Sipoon radalta on se, että lunta on yön aikana tullut ja maa on loskan peitossa.

Hyvää enteilee kuitenkin se, että ennusteen mukaan torstai ja perjantai ovat lämpimämpiä, odotuksissa on 7-9 asteen päivälämpöjä. Kuurosateiden mahdollisuus kuitenkin on.

Viikonlopusta voi tulla kurainen, sillä molemmille kisapäiville on ennustettu viileää säätä ja kuurottaisia sateita. Ei paras mahdollinen tilanne mutta ainakin räntä ja loska sulavat pois ja rataa kuivataan mahdollisimman paljon.