Lehto cross countryn Suomen mestariksi

Teksti
Jiri Leino (15), Miro Lehto (20), Mauno Hermunen (131) ja Roni Salin (262) starttikiihdytyksessä.
Kuva
Marko Vihriä
Turun Moottorikerhon Miro Lehto voitti cross countryn Suomen mestaruuden, kun kauden viimeinen SM-osakilpailu järjestettiin lauantaina Säkylässä.

Suomen Cup -luokissa mestareiksi ajoivat naisissa Marita Nyqvist, 40-vuotiaissa veteraaneissa Mika Karma, 50-vuotiaissa veteraaneissa Tapio Koivusaari ja alle 20-vuotiaissa Peetu Juupaluoma.

Mobius SM Cross Country -sarjan Suomen mestaruus oli käytännössä kahden kauppa lähdettäessä lauantaiseen kauden neljänteen osakilpailuun. Vaikka Lehto hävisi ensimmäistä kertaa kauden aikana Espoon Moottorikerhon Roni Salinille, otti hän SM-tittelin. Lehto oli Rauman Seudun Moottorikerhon isännöimässä osakilpailussa neljäs ja Salin kolmas. Salin kuittaisi näin SM-hopeaa.

- On tietenkin todella hyvä fiilis uran ensimmäisestä mitalista ja vieläpä kultaisesta, Lehto riemuitsi.

- Viikolla jännitti paljonkin. Lisäksi olin vielä flunssassa, minkä takia jo mietin, että mahtaakohan mestaruushaave romahtaa siihen. Itse kisassa seurasin, missä Salin menee. Hän ajoi lopussa ohitseni, mutta se ei haitannut.

Myös Salinille kyseessä oli uran ensimmäinen SM-mitali. Pronssi matkasi Asikkalan Moottorikerhon Joni Kaivolaiselle, joka oli lauantaina toinen.

Osakilpailun voitti ylivoimaisesti Turun Seudun Moottoriurheilijoiden Jiri Leino, jonka kausitulos ei ollut samalla tasolla. Leino keskeytti kauden avauksen, oli Sipoossa toinen, mutta jätti edellisen Jämsän-osakilpailun väliin enduron MM-maajoukkuekilpailumatkan takia.

- Kisa lähti heti hyvin käyntiin eivätkä kätenikään puutuneet. Ajoni vain kulki. Reitti oli aluksi yllättävän tasainen, mutta kului loppua kohden pattiseksi. Lähdin voittamaan, joten odotusten mukaisesti meni, Leino kertasi.

SM-sarjassa neljänneksi sijoittui Helsingin Moottorikerhon Mauno Hermunen ja viidenneksi Sipoon Moottorikerhon Dick Bergman.

Nyqvist naisten vahvin

Mäntsälän Moottorikerhon Marita Nyqvist oli lopulta ylivoimainen ykkönen naisten Suomen Cup -sarjassa. Ainoa haastaja, Jämsän Seudun Moottorikerhon Jennifer Siekkinen kaatui lauantaisen päätöksen alkumetreillä. Siekkinen ajoi maaliin seitsemäntenä kaatumisessa murtuneesta kylkiluusta ja siitä aiheutuneesta kivusta huolimatta.

Siekkisen Säkylässä keräämät pisteet riittivät pitämään hänet Suomen Cup -hopealla. Pronssille ajoi ME-Racingin Vilma Jarkkola.

Karma nuorten veteraanien ykkönen

Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakoplan Mika Karma oli voittanut 40-vuotiaiden veteraanien kaikki kolme aiempaa osakilpailua, mutta Säkylässä hän jäi kolmanneksi. Viime vuoden mestari, Mäntän Seudun Moottorikerhon Marko Leponiemi piipahti sarjassa voittamassa. Toiseksi ajoi motocrossin veteraaniluokassa pääpainoaan pitävä, Karkkilan Moottorikerhon Niko Kalatie.

Suomen Cup -hopeaa pokkasi Hyvinkään Moottorikerhon Lari Lehtiö ja -pronssia Racing Club Kouvolan Sami Kärkkäinen.

Koivusaari jännitysnäytelmässä mestariksi

50-vuotiaiden veteraanien Suomen Cup -mestaruus ratkesi vasta pronssille sijoittuneen Jorma Kakon saaman aikarangaistuksen jälkeen. Kun Kangasalan Moottorikerhon edustaja putosi tulosliuskalla viidenneltä paikalta kahdeksanneksi ja Tapio Koivusaaren taakse, pääsi Hämeenlinnan Moottorikerhon Koivusaari pokkaamaan mestaruuden. Säkylässä kolmanneksi ajanut Nummelan Moottorikerhon Martti Ståhl jäi tasapisteissä hopealle huonomman parhaan osakilpailusijoituksensa takia.

Säkylän osakilpailun voitti Keski-Suomen Moottorikerhon Kari Hirvimäki ja Helsingin Moottorikerhon Kaj Tötterman oli toinen.

Juupaluoma tasaisin nuori

Alle 20-vuotiaat ajoivat tänä vuonna ensimmäistä kertaa Suomen Cup -mestaruudesta. Jämsän Seudun Moottorikerhon Peetu Juupaluoma oli koko kauden tasaisen vahva ja lauantainen kakkossija takasi hänelle tittelin.

Launtaina voittoon ajoi kolmannen kerran kauden aikana Hämeenlinnan Moottorikerhon Antti Ahtila. Hän jätti väliin edellisen osakilpailun, mutta otti silti Cup-hopeaa. Cup-pronssin vei seuratoveri Eetu Puhakainen.

Lauantaina kolmospaikan vei Pyry Juupaluoma, joka on kilpaillut kauden aikana aiemmin B-luokassa.

Kausi päätökseen

Säkylässä ajetuissa kansallisissa luokissa voitot ottivat nuorissa Mäntsälän Moottorikerhon Albert Juhola, 60-vuotiaissa veteraaneissa Helsingin Moottorikerhon Ari Kannela, classic-pyörissä Salon Moottorikerhon Juha Puotsaari, B-luokassa Racing Club Kouvolan Lasse Kurvinen ja harrasteessa Tuusulan Moottorikerhon Teemu Eronen.

Kotimainen cross country -kausi 2017 on näin saatu päätökseen.

Mobius SM Cross Country -sarjan yhteistyökumppaneita ovat Mobius, Bike & Boat World, Biolan, Blå Band, KTM, Mitas, Motopalvelu Niemitalo, Nilfisk, OFFROADPro, Olvi, Racingbike Sidecar, TSMU Extreme Areena ja Wheel Factory.

Tulokset

A-luokka, SM:
1. Jiri Leino, TSMU, KTM, 2:09:48.136
2. Joni Kaivolainen, AsikMK, KTM, +5:46.045
3. Roni Salin, EMK, KTM, +6:02.288
4. Miro Lehto, TMK, Honda, +8:40.513
5. Mauno Hermunen, HMK, Husqvarna, +1 kierros

A-luokka, SM-loppupisteet:
1. Lehto
2. Salin 
3. Kaivolainen
4. Hermunen,
5. Dick Bergman, SiMK, KTM

Naiset Suomen Cup:
1. Marita Nyqvist, MäntsMK, Yamaha, 1:11:43.027
2. Vilma Jarkkola, ME-Racing, KTM, +2:48.067
3. Vilma Kivenne, HyKoKe, Husqvarna, +3:01.046

Naiset Suomen Cup -loppupisteet:
1. Nyqvist, 
2. Jennifer Siekkinen, JSMK, KTM
3. Jarkkola

V40 Suomen Cup:
1. Marko Leponiemi, MSMK, TM, 2:00:03.256
2. Niko Kalatie, KarkMK, KTM, +18.409
3. Mika Karma, RiMPKK, Husqvarna, +3:10.562

V40 Suomen Cup -loppupisteet:
1. Karma
2. Lari Lehtiö, HyMK, Honda
3. Sami Kärkkäinen, RCK, KTM

V50 Suomen Cup:
1. Kari Hirvimäki, K-SMK, Yamaha, 2:12:49.337
2. Kaj Tötterman, HMK, Yamaha, +4:14.300
3. Martti Ståhl, NMK, KTM, +5:59.845

V50 Suomen Cup -loppupisteet:
1. Tapio Koivusaari, HlMK, KTM
2. Ståhl
3. Jorma Kakko, KaMoKe, Husqvarna

U20 Suomen Cup:
1. Antti Ahtila, HlMK, KTM, 2:00:55.823
2. Peetu Juupaluoma, JSMK, Husqvarna, +4:07.391
3. Pyry Juupaluoma, JSMK, Husqvarna, + 6:09.820

U20 Suomen Cup -loppupisteet:
1. Peetu Juupaluoma
2. Ahtila
3. Eetu Puhakainen, HlMK, TM

Nuoret:
1. Albert Juhola, MäntsMK, Husqvarna, 1:09:32.488
2. Niko Ahokas, KarkMK, KTM, +0.967
3. Mikael Palohuhta, KMX, Kawasaki, +5:26.179

V60:
1. Ari Kannela, HMK, Yamaha, 1:13:40.746
2. Pentti Selenius, NjMK, Husqvarna, +3:56.230
3. Jouko Peltoniemi, TMK, Husaberg, +1 kierros

Classic:
1. Juha Puotsaari, SaMK, Honda, 1:12:27.330
2. Jani Munne, KMC, Honda, +1:20.289
3. Antti Rannikko, SiMK, Honda, +1:50.666

B:
1. Lasse Kurvinen, RCK, KTM, 2:09:10.227
2. Jari-Pekka Lundahl, HlMK, TM, +1:18.573
3. Veikka Vähämäki, SaMK, Husqvarna, +5:24.678

Harraste:
1. Teemu Eronen, TuMK, Husqvarna, 2:07:08.730
2. Kristian Mikkola, FMS, Husqvarna, +1:08.101
3. Marko Kivimäki, OMK, Husqvarna, +4:25.623

Kaikki tulokset

Mobius SM Cross Country 2017

22.4. Parolannummi
1.7. Sipoo
19.8. Jämsä
21.10 Säkylä

www.SMcrosscountry.fi

www.Facebook.com/SMcrosscountry

www.YouTube.com/81mediafinland1
 

Marita Nyqvist voitti naisten tittelin.
Kuva
Marko Vihriä
Mika Karma vei 40-vuotiaiden Suomen Cupin.
Kuva
Marko Vihriä
Tapio Koivusaari juhli 50-vuotiaiden Suomen Cup -titteliä.
Kuva
Marko Vihriä
Peetu Juupaluoma oli U20-luokan Suomen Cupin ykkönen.
Kuva
Marko Vihriä