Kunnakset kymmenenneksi sivuvaunujen MM-osakilpailussa

Teksti
Kuva
Marko Vihriä
Kilpailu ajettiin Kiviölissä, missä tuli lauantaina niin paljon vettä, että järjestäjät päättivät, ettei karsintaeriä ajeta. Sunnuntain eriin mentiinkin aika-ajon mukaan. Kunnakset olivat oman ryhmänsä seitsemänsiä ja pääsivät puomille sijalta 13.
 
Ensimmäisen erän startti oli suomalaiskaksikolla hyvä ja he olivat hyvillä sijoilla ensimmäisessä mutkassa. Kanssakilpailija kuitenkin kaatui Kunnasten edestä.
 
- Osuimme ”vähän sinne sun tänne”, mutta se ei paljoa vaikuttanut sen hetkiseen sijoitukseemme. Saimme ajaa koko erän kovaa kisaa kolmen pyörän kanssa ja maaliin tulimme kymmenentenä, Kunnakset tiedottivat.
 
- Toisessä erässä vielä parempi startti ja olimme hyvillä sijoilla heti. Siitä omaa ajoa maaliin asti ja maaliin yhdeksäntenä.
 
Kunnakset olivat yhteistuloksissa kymmenensiä.
 
- Viikonloppu oli erittäin hyvä meille. Ajo suju erittäin hyvin ja jaksoimme kunnolla rutistaa loppuun asti.
 
Roy Lindgrenillä ja Jussi Veräväisellä oli Kunnaksia haastavampaa ja he jäivät pisteittä kirjaten sijan 31. Lindgren - Veräväinen oli ensimmäisessä erässä 23:s, mutta toinen startti jäi kesken.
 
Osakilpailun voitti Jan Hendrickx - Ben van den Bogaart.