KTM Motorsport Finland sopimukseen seitsemän kuljettajan kanssa

Teksti
KTM Motorsport Finland 2015: Toni Eriksson (vas.), Aki Manninen, Lari Jukola, Sanna Kärkkäinen, Roni Nikander, Aleksi Jukola ja Valtteri Malin. KTM Motorsport Finland 2015: Toni Eriksson (vas.), Aki Manninen, Lari Jukola, Sanna Kärkkäinen, Roni Nikander, Aleksi Jukola ja Valtteri Malin.
Kuva
Tommi Hynynen Photography

Enduro: Jukola, Jukola. Nikander - Nuorempi Jukola siirtyy enduroon.

Motocrossin SM-kärkinimiin kiistatta kuuluva Lari Jukola on toipunut ennätysvauhdissa syksyisestä loukkaantumisestaan. Harjoittelu on jo kovassa vauhdissa, mutta päätähtäin on suunnattu motocrossin sijaan enduron puolelle.
 
- Hyvä ajotekniikka ja virheettömyys ovat Larin valttikortteja. Näiden lisäksi ajotyyli on jopa erikoisen rauhallinen motocrossiin poistamatta sitä faktaa, että vauhti riittää MX2-luokan kärkeen. Larin ominaisuudet kuljettajana sopivat täydellisesti enduroon ja uskomme, että kolmen vuoden tähtäimellä Lari niittää tulosta myös Suomen rajojen ulkopuolella, kuvailee KTM Nordicin Kimmo Hurri.
 
Larin isoveli Aleksi Jukola palaa KTM Motorsportin riveihin ja lähtee tavoittelemaan 350 EXC-F -pyörällään A2-luokan Suomen mestaruutta. 
Roni Nikander vaihtaa luokkaa ja työkaluna tullaan näkemään 300-kuutioinen 2-tahti. Nikanderin kilpailukalenteriin kuuluu A3-luokan SM-sarjan lisäksi Euroopan mestaruussarja. Kauden päätavoitteisiin Nikanderilla kuuluu myös perinteikäs Päijänteen Ympäriajo. Vuoden 2013 Päitsin voittaja uskoo, että KTM 300 EXC on juuri oikea ase Päitsin voitosta ajettaessa.
 

Uutena nimenä Malin

Uutena nimenä KTM Motorsporin Finlandin riveissä tullaan näkemään jo entuudestaankin KTM-kuljettaja Valtteri Malin. Tavoitteet asettuvat MX1-luokan SM-sarjaan sekä EMX250-luokan EM-sarjaan. Malinin vahvat loppukauden näytöt pistivät KTM:n Kimmo Hurrin silmään.
 
- Valtterilla on hurja potentiaali, näyttöjä vauhdista löytyy kansainväliselläkin tasolla sekä kuntopuoli on vahvassa kunnossa. Haluamme ehdottomasti olla tukemassa Valtterin uraa, sillä nuorella miehellä on selkeä ja määrätietoinen tavoite kohti kansainvälisiä areenoita.
 

Eriksson keskittyy motocrossiin

Vuodelta 2013 saaliina 5 Suomen mestaruutta, vuodelta 2014 puolestaan 6 SM-mitalia. Tulevalla kaudella mies janoaa mestaruutta MX1-luokasta ehkä enemmän kuin koskaan. Enduro siirtyy sivummalle, mutta Toni Eriksson tullaan näkemään kauden aikana myös endurokilpailuissa. 
 

Manniselle kelpaa vain mestaruus

MX2-luokassa KTM Motorsportin kuljettajana mestaruutta tavoittelee Aki Manninen. Menneellä kaudella todella niukasti mestaruuden hävinnyt Manninen on entistä motivoituneempi taistelemaan tittelin itselleen.
 

Kärkkäinen katsoo maailmalle

Enduron EM-hopeamitalisti ja 6-kertainen motocrossin naisten luokan mestari Sanna Kärkkäinen jatkaa KTM Motorsport -tiimissä. Kärkkäinen ajoi kuluneella kaudella itsensä endurossa miesten B-luokkaan sekä teki vakuuttavaa jälkeä myös cross countryn miesten B-luokassa. Kaudella 2015 Kärkkäisen tavoitteena on ajaa enduron EM-sarja, taistella Lady Cup -mestaruudesta sekä ajaa mahdollisimman paljon kilpailuja miesten B-luokassa.