Kingelin hakee parannusta

Kuva
supermotopix

Supermoton MM-kausi polkaistiin käyntiin Espanjan Jerezistä huhtikuun alussa. Tuolloin MM-mitalin tavoitteekseen tälle kaudelle asettanut Asseri Kingelin ei päässyt aivan haluamalleen tasolle. Jyväskylän mies ajoi ensimmäisessä erässä neljänneksi, mutta joutui toisessa erässä keskeyttämään kaatumisen takia. Yhteispisteissä hän sijoittui viidenneksi.

– No viime kisa meni vähän heikommin, mitä avaukselta odotin, mutta tyytyväinen olin tulokseen. Vauhtia pitäisi nyt kuitenkin saada pikkasen lisää, että pystyy saavuttamaan toivotut tavoitteet, Kingelin toteaa.

– Tulevan viikonlopun kisaan lähden hyvillä mielin ilman minkäänlaisia suorituspaineita. Tulos ei ole mulle se tärkein, vaan että koko viikonloppu aika-ajoja myöten onnistuu hyvin.

Supermoton MM-kausi pitää sisällään kaiken kaikkiaan seitsemän osakilpailua. Kingelinin asettama tavoite MM-mitalista elää siis edelleen voimakkaasti.

– Sitten kun kaikki onnistuu, tulos voi olla mikä vaan. Kaiken mennessä nappiin pidän edelleen realistisena tavoitteena pääsyä kolmen parhaan joukkoon. Saa nähdä kuinka käy, vielä Suomessa työntouhussa oleva Kingelin toteaa.

Espanjan Albaidassa ajetaan myös Supermoton EM-sarjan toinen osakilpailu, jossa Suomen värejä edustaa avausosakilpailussa yhteispisteissä kolmanneksitoista sijoittunut Aaro Harvia.