Katsojan kuolema shokki Sihvoselle Saksassa

Teksti
Miro Sihvonen jatkoi pistetehtailuaan EM-sarjassa. Miro Sihvonen jatkoi pistetehtailuaan EM-sarjassa.
Kuva
Marko Vihriä
- En nähnyt tilannetta enkä käynyt katsomassa tapahtumapaikkaa, mutta meille kuskeille kerrottiin tapahtuneesta lähtökarsinassa. Ison luokan kuskilla oli jäänyt pyörässään kaasu hirteen ja pyörä oli lähtenyt käsistä. Se osui katsojaan, joka kuoli. Lisäksi kaksi muuta ihmistä loukkaantui vakavasti, Sihvonen kertoo.
 
- Tämä on todella surullinen tapahtuma ja itsellekin tieto tuli kisapaikalla shokkina. Ei voi uskoa, että näin voi tapahtua.
 
Harri Kullas johti kyseistä Masters-luokan erää onnettomuuden tapahtuessa. Valtteri Malinille merkittiin sija 22.
 
Kilpailupäivää ei jatkettu onnettomuuden jälkeen, joten toiset erät jäivät ajamatta.
 

Sarjajohtoa kasvatettava

Itse kilpailussa Sihvonen oli ainoassa ajetussa Youngster-luokan erässä kolmas. Hän oli startin jälkeen kymmenentenä ja nousi siitä pikku hiljaa ylöspäin. Sihvonen taisteli välillä myös erän lopulta voittaneen hollantilaisen Bas Vaessenin kanssa, joka kuitenkin pääsi karkuun ja siis ykköseksi. Sihvosella oli vielä viimeisellä kierroksella mahdollisuus nousta toiseksi, mutta takapyörän lipsahtaminen alta esti lopullisen iskun.
 
Sihvonen jatkaa sarjan kärjessä, kun jäljellä on kolme osakilpailua.
 
Sihvonen lentää Suomeen ylihuomenna ja suuntaa Jussi Vehviläisen valmennukseen ”boot campille” Siilinjärven suunnalle. Seuraa hän saa Valtteri Malinista, ja luvassa on tiukkaa harjoittelua ennen vajaan kahden viikon päästä jatkuvaa Adac-sarjan viidettä osakilpailua pehmeällä hiekkaradalla.
 
- Sarja on kulkenut hyvin, koska johdan. Minun täytyy kuitenkin seuraavaksi kasvattaa pistejohtoa, Sihvonen painottaa.
 
EMX250-luokan EM-sarja jatkuu puolestaan kuun lopulla Belgiassa. Sihvonen on kahdeksan osakilpailun jälkeen sarjassa yhdeksäntenä.