Kärkkäisen kesän kuulumisia

Teksti
Kuva
Mika Kärkkäinen
Edessä MM-päätös
Kesäkuussa (10.-12.6.) ajettiin Heinolassa kauden ensimmäiset enduron MM-osakilpailut, ja sarja jatkui viikko sen jälkeen Ruotsissa. Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna sarja jatkui Espanjassa, jossa kilpailuni ei mennyt aivan odottamallani tavalla. Liikaa hätiköintiä, turhaa varomista ja hölmöjä virheitä, mutta niistä sitä oppii! Tuloksena kuitenkin neljäs ja viides sija ja sarjassa edelleen neljäntenä.
 
Espanjan kilpailun jälkeen on ollut kaksi cross countryn Suomen Cupin osakilpailua, Jämsässä ja Sipoossa, joissa molemmissa olen ajanut voittoon. Tällä hetkellä johdan naisten sarjaa ja viimeinen osakilpailu ajetaan lokakuun 22. Säkylässä. 
 
Lisäksi olen ajanut parissa endurokilpailussa, joista toinen oli heinäkuun loppupuolella Seinäjoella ajettu enduron SM-osakilpailu ja toinen elokuun alussa Kotkassa ajettu Lady Cupin viimeinen Suomen Cup -osakilpailu. Seinäjoella ajamiseni tuntui epävarmalta, mutta positiivisiakin juttuja ajamisestani löytyi. Kotkassa ajamiseni tuntui jo paljon rennommalta ja tuloksena oli naisten luokan voitto. Mestaruus jäi kuitenkin tänä vuonna saavuttamatta ja tuloksena cupista oli hopeaa, kun ensimmäinen osakilpailu jäi ajamatta loukkaantumisen takia.
 
Muuten kesä on mennyt paljolti treeneissä ja hakiessa hyvää rytmiä ajamiseen sekä säätöjä pyörään. Luulen, että olen nyt löytänyt kadonneen rentouden ja yritän ylläpitää sitä tulevana viikonloppuna Ranskassa, jossa ajetaan enduron MM-sarjan viimeinen osakilpailu. Keskiviikkona päästään kävelemään pätkiä ja perjantaina aloitetaan normaaliin tapaan supertestillä.
 
Nyt siis hyvällä fiiliksellä kohti kilpailua!