Italian MM-osakilpailu syntymäpäiväsankari Remeksen juhlaa

Kuva
ABC Communication
Perjantaina Eero Remeksen 31-vuotissyntymäpäivänä käynnistynyt Enduron MM-sarjan Italian osakilpailuviikonloppu oli yhtä suomalaisjuhlaa. MM-sarjan E1-luokkaa johtava Remes jatkoi sunnuntaina lauantaina aloittamaansa voittokulkuaan juuri päättyneessä kauden toiseksi viimeisessä enduron MM-osakilpailussa. Lauantain tapaan pisimmän korren vienyt suomalainen jätti pahimman vastustajansa britti Nathan Watsonin toiseksi. Kolmanneksi sijoittui Watsonin maanmies Daniel McCanney.
 
EnduroGP-luokassa Remes oli toinen. Yleiskilpailun pisteissä hän on kolmantena.
 
Nyt Remes kumppaneineen pääsee viettämään hetkeksi hyvin ansaittua kesälomaa, sillä enduron MM-sarjan viimeinen osakilpailu ajetaan 10.-11. syyskuuta.
 
Enduro Junior -luokassa ajanut Henric Stigell sijoittui lauantain tapaan kuudenneksi. Eemil Pohjola oli kahdeksas, Joni Kaivolainen yhdeksästoista ja Matias Savo kahdeskymmenes. Enduro Youth -luokassa kisaava Antti Hänninen oli yhdestoista.
 
Stigell on sarjassa neljäntenä. Italialainen Giacomo Redondi varmisti maailmanmestaruuden jo lauantaina. Redondi on voittanut kauden kaikki osakilpailut.