Husqvarna Enduro 2016-mallisto

Teksti

Koeajettavia pyöriä oli vain kolmea mallia, näin siksi, että TE 125, TE 300, FE 250 ja FE 450 ovat vasta matkalla tehtaalta eri maiden maahantuojille.

Kolme pyörää, eli kaksitahtinen TE 250 ja nelitahtiset FE 350 ja FE 501 riittivät kuitenkin hyvin antamaan esimakua tulevasta.

Husqvarnan enduromallisto ei uudistu ensi vuodelle merkittävästi. Suurin uutuus on tehokartan valitsin kaasun puolella ohjaustangossa. Siitä oikealla peukalolla voi helposti ajon aikanakin napsauttaa käyttöön vaihtoehtoisen tehokartan. Kartta vaihtuu pyörän käydessä, vaihtumisen aktivoitumiseen vaaditaan kaasun sulkeminen ja kierrosten tippuminen tyhjäkäyntiin.

Katkaisimeen voi valita vakiokartan lisäksi mieluisensa vaihtokartan, satulan alla olevasta säätimestä tehdään valinta vaihtoehtoiselle kartalle. Näin vaikkapa CC kisaa ajatellen voi ottaa vaihtokartaksi miedomman version, ja napsauttaa se käyttöön jos kisan lopulla tuntuu, että miedompi tehokin riittäisi väsyneelle kuskille.

Itseäni ainakin kiinnosti se, kuinka paljon samaa Husqvarnassa on nyt 2016-mallisten KTM enduroiden kanssa. Paljon. Perustuntumaltaan nämä kaksi merkkiä ovat tietysti hyvin saman tuntuiset.

Hussessa kuitenkin takaiskari on linkullinen ja etuhaarukka on WP:n nelikammioinen. Jo pelkästään nämä iskareiden väliset erot tuovat Husseen selvästi omaa leimaa. Noin karkeasti jos linjaisin, mielestäni KTM on crossimaisempi ja Husqvarna enemmän kivikko/juurakko -poluille tehty perinteisempi enduropyörä.

Tänään koeajettujen kolmen uuden pyörän jousitus oli vakiosäätöinen ja lähtökohtaisesti hyvin herkkäliikkeinen ja pehmeähkö. Kivikkorytäämisessä pyörä oli omimmillaan. Radan pattisempia kohtia varten muutin säätöjä siten, että kiristin keulan sisäänvaimennusta ja nopeutin ulosvaimennusta. Takaiskarista kiristin paluuta ja nopeutin sisäänvaimennusta. Keulaputket olivat muutaman millin vakiota enemmän läpi T-kappaleista.

Hain tällä pyörän asentoon vähän lisää takapainoisuutta, vakauttaakseni sitä patikossa ja mielestäni säätömuutos oli hyvä. Kliksujen määrässä liikuttiin maltillisella alueella, 3-5 naksua vakiosta.