Hugo Svärd Mika Ahola stipendiaatiksi

Marko Laaksonen ajoi monta kovaa kilpailua Mika Aholaa vastaan. Nyt Markon poika Hugo ajaa Mika Ahola -stipendiaattina.
Vuodesta 2013 lähtien edellisen vuoden enduron U20-luokan nuorten Suomen mestari tai vastaava on saanut kunnian olla Mika Ahola stipendiaatti kuljettaja seuraavalla kaudella.

Vuoden 2018 stipendiaatti on kauden 2017 U20-luokan Suomen mestari Hugo Svärd, joka on monella tapaa ainut laatuinen kuljettaja. Svärd on nuoresta iästään huolimatta niittänyt paljon menestystä niin kotimaassa, kun ulkomaillakin Svärdin ollessa Enduro Youth-luokan MM nelonen edellisellä kaudella U20- mestaruuden lisäksi. Toinen hyvin poikkeuksellinen asia on, että Svärdin isä Marko Laaksonen oli yksi Mika Aholan kovimmista kilpakumppaneista hänen uralla. Ahola ja Laaksonen kilpailivat mm. useamman kerran legendaarisen Päijänteen ympäriajon voitosta sekä kertaalleen Novemberkåsanilla kaverukset ajoivat vahingossa toisiaan päin sillä seurauksella, että molempien kilpailu jäi sillä kertaan kesken. Svärdin isä Marko on Aholan tapaan voittanut ”Päitsin”, mutta tässä tilastossa Ahola vie voiton numeroin 6-2.

Hugo Svärd tulee saamaan tulevalla kaudella maksettuja ilmoittautumismaksuja vastaan rahaa aina 1 000€ saakka. Kilpailujen lähtöluettelon ilmoittaja kohdassa tulee lukemaan ilmoittajana Mika Ahola, joka merkitsee stipendiaatin lisäksi, että kyseessä on nuori nopea kuljettaja. Svärd kilpailee tulevalla kaudella edellisen kauden tapaan Kytönen Motorsport- tiimissä enduron SM-, sekä MM-sarjassa.

Svärd on nuori lahjakas kuljettaja, mistä osoituksena hienot saavutukset niin kotimaassa, kuin ulkomaillakin. Hänellä on vielä myös kaksi vuotta aikaa ajaa U20-luokassa. Stipendiä hän ei voi säännöistä johtuen toista kertaa voittaa. Hänessä on kuitenkin paljon potentiaalia ja tarina, että Aholan kilpakumppanin poika ajaa nyt hänen stipendiaattina on upea.