Hänninen odotetun vahva nuorten SM-avauksessa

Teksti
Kuva
Marko Vihriä
Veteraanien ja naisten Suomen Cup käyntiin
Viime kauden SM-hopeamitalisti Hänninen kuittasi nuorten osakilpailuvoiton tyylipuhtaasti ollen nopein kaikilla viidellä kirroksella. Eroa toiseksi ajaneeseen Antti Ahtilaan syntyi lähes kaksi minuuttia.
 
Kolmospaikalla nähtiin vasta endurokilpailut aloittanut Hugo Svärd, joka kukisti sekuntitaistossa Kalle Järvisen ja Teemu Latostenmaan. Kuutospaikan Jani Salonen jäi Svärdistä alle 20 sekuntia.
 

Pohjola vauhdissa

A-luokassa kiireisin oli kotimaisemissaan ajanut Eemil Pohjola, joka oli vauhdikkain kaikilla kierroksilla. Aleksi Jukola kuittasi yleiskilpailun kakkospaikan ennen Hännistä, Matias Savoa ja Jari Mattilaa.
 
- Ensimmäisellä ja toisella kierroksella ajo tuntui hieman vaikealta, ja tulikin muutaman kerran kaaduttua. Kolmannesta kierroksesta eteenpäin ajo kulki jo paremmin. Tuloksissa yleiskilpailun ykkönen! Kiitos kannustajille, tiimille ja huoltojoukoille! Tästä on hyvä jatkaa kovaa treenaamista Päitsille, Pohjola kommentoi urheilija-Facebookissaan.
 
B-luokan vei Svärd ennen Järvistä ja Ville Jarosta.
 
Juho Kaitanen oli ylivoimainen C-luokassa. Hänen lisäkseen B-luokituksen lunastivat seuraaville sijoille ajaneet Henri Talvinen, Harri Uuhiniemi ja Petteri Hirvenoja.
 

Suomen Cupin liikkeelle

 
Veteraanien V40- ja V50-luokkien sekä naisten Suomen Cupit käynnistyivät samalla.
 
Naisten kilpailun vei Marita Nyqvist ennen 17-vuotispäiväänsä valmistautuvaa Jennifer Siekkistä. Annamaria Karikuusi oli kolmas.
 
Veteraanien V40-luokan voitti Tomi Salonen kukistaen yhden nopeimman kierroksen kellottaneen Petteri Silvanin 20 sekunnilla. Marko Leponiemi oli kolmas.
 
V50-luokassa juhli Jukka Aures. Kaj Tötterman oli toinen ja Karri Tikkanen kolmas.
 
V60-luokan tuloslista vetäistiin kokonaisuudessaan järjestykseen Antti Myllymaa, Ari Kannela, Matti Korpela, Jukka Järvinen ja Vicke Ruokolahti.
 

Hänninen kärjessä

Antti Hänninen pitää ykköspaikkaa hallussaan Enduro Sprint Cupissa, kun ajettu on kaksi osakilpailua. Tasapisteissä toisena on Jari Mattila. Kolmospaikalla on Henry Olenius.