Haavisto EM-pisteille

Teksti

Kun Matterley Basinin radalla valmistauduttiin ensimmäiseen EMX250- luokan kilpailuerään oli Haavisto jo mukana puomilla, mutta ennen kuin startti ehti tapahtua korjasi järjestäjä hänet pois, koska erästä pois jäänyt kuljettaja oli ilmoittanut asiasta liian myöhään eikä suomalainen kerennyt tutustumiskierrokselle. Näin Haavistolta jäi ensimmäinen lähtö väliin, mutta toiseen lähtöön tuli jo hyvissä ajoin ilmoitus, että ylöjärveläinen on tervetullut mukaan kilpailemaan.

EMX250-luokan toisessa kilpailuerässä ja Haaviston päivän ensimmäisessä meni nuorukaisen lähtö täysin penkin alle. Hän lähti kiertämään rataa porukan kolmanneksi viimeisenä ja nousikin jo hienosti sijalla 22., kunnes Haavistolla oli hieman ongelmia näkyvyyden kanssa lisättynä muutama oma ajovirhe ja hän tippui nopeasti sijalle 26. Erän loppupuoliskolla ajo alkoi taas kulkemaan ja lopulta ruutulipun heiluessa nuorimies oli sijalla 19. Näin Haavisto kirjasi itselleen kaksi Euroopan mestaruus pistettä ja oli yhteiskilpailun 28. ajamalla vain toisen erän.

- Startti oli umpi surkea, mutta muutamalla ensimmäisellä kierroksella sain tehtyä hyviä ohituksia ja nousin nopeasti. Puolessa välissä erää minulla oli kuitenkin hieman ongelmia näkyvyyden kanssa ja tein vielä hieman omia virheitä. Siinä tuli useampi sija takkiin, mutta lopussa alkoi homma taas luistaan hyvällä tavalla. Tämä erä jätti ihan hyvän fiiliksen kisasta, kertasi ylöjärveläinen erän jälkeen.

Seuraavan kerran Haavisto kilpailee 6.7. Kuopiossa Motocrossin SM-sarjan osakilpailussa.