Gas Gasin maahantuontikuvio muuttui

Teksti
Gas Gas EC 300.
Kuva
Gas Gas
Oy JOA International Ltd aloitti Gas Gas -pyörämerkin maahantuojana vuosi sitten kesällä. Nyt kuvio on muuttunut, kun Tokimoto Oy on aloittanut maahantuojana.

Erityisesti trial-puolelta tunnettu JOA International jatkaa edelleen Gas Gas -trialpyörien maahantuojana, mutta Tokimoto vastaa jatkossa Gas Gasin enduropyörien maahantuonnista. Lisäksi Gas Gas -endurojen varaosien maahantuonti kuuluu Tokimotolle, jolta on saatavilla myös vanhempien pyörämallien osia.

Tokimoto on aiemmin toiminut Beta-merkin maahantuojana, mutta tälle vuodelle maahantuonti siirtyi Snellman Motosportille.

Pian saatavilla

Tokimoto on jo aloittanut vuosimallin 2018 Gas Gas -endurojen myynnin, mutta konkreettisesti homma käynnistyy parin viikon sisällä, kun ensimmäisen pyöräkuorman pitäisi saapua Gas Gasin Espanjan-tehtaalta Suomeen.

- On hienoa palata maahantuojaksi, nyt uuden merkin parissa. Gas Gasilla on tarjolla huipputuotteita, merkillä on arvoa ja merkki on tunnettu, Tokimoton Jani Mikonaho iloitsee.

- Meillä oli ajatuksia Gas Gasin suhteen jo kolmisen vuotta sitten, mutta silloin merkkiä vaivasivat taloudelliset haasteet, jotka johtivat myös konkurssiin. Nyt merkillä on uusi, innokas omistaja, jolla on vakaa talous. Kokonaisuus vaikuttaa erittäin lupaavalta ja positiiviselta. Myös tärkeä varaosien saatavuus on kunnossa.

Aluksi tarjolla on 300-kuutioinen kaksitahtinen EC 300, mutta valikoima täyttyy pian 250-kuutioisella kaksitahtisella EC 250:llä. Syksyksi tehdas on luvannut markkinoille 200-kuutioisen kaksitahtisen.

300- ja 250-kuutioisista valmistetaan myös niin sanottuja cross country -versioita Amerikan markkinoita silmällä pitäen. Mikonahon mukaan XC 300 ja XC 250 pitäisi olla saatavilla myös Suomeen, missä pyörät olisivat varteenotettavia vaihtoehtoja myös motocrossradoille.

Tiettävästi Gas Gasilla on suunnitteilla myös 125-kuutioinen kaksitahtinen ja 250-kuutioinen nelitahtinen.

Tokimoto rakentaa tällä hetkellä jälleenmyyjäverkostoa Gas Gasille.

Tokimoto jatkaa myös Beta-pyörien ja -varaosien kauppiaana.