FinnMETKO EM-Enduro Jämsässä

Teksti

Rakennuksesta löytyvät iso sauna ja suihkut kilpailijoita varten. Alueella on myös 300-paikkainen A-oikeuksin varustettu ravintola-alue. Uudelle kolmen hehtaarin parkkialueelle on saatu raivattua iso, hyvä varikkoalue.

Kilpailu ajetaan lähes kokonaisuudessaan maastossa, muutamaa tiesiirtymää lukuun ottamatta. Kaksi maastokoetta on kilpailukeskuksen välittömässä läheisyydessä. Toinen kilpailukeskuksen maastokokeista mukailee crossirataa ja sen keskellä sijaitsevaa superendurorataa. Näitä kahta maastokoetta on yleisön helppo seurata. Yleisölle on myös hyvät parkkitilat.

Kilpailureitin pituus on noin 50km ja reitti ajetaan molempina kilpailupäivinä kolmeen kertaan, joten kilpailijat eivät tule pääsemään Jämsän maastoissa helpolla.

Kilpailun tuloksia voi seurata reaaliajassa osoitteessa: j-smk.live.enymind.fi/

Samalla Jämsässä ajetaan enduron SM-osakilpailu. Kilpailijoiden täytyy huomioida, että SM-kilpailussakin noudatetaan EM-sääntöjä, joissa kuitenkaan ei ole suuria eroja SM-sääntöihin. Sääntöihin kannattaa kuitenkin tutustua etukäteen, ettei tule yllätyksiä. Näkyvimmät erot normaaliin SM-kisaan on reitin merkkauksessa ja kilpailijoiden numeroissa. Kilpailussa käytetään EM-sarjan kilpailunumeroita, joten Suomessa käytettävät vakionumerot eivät Jämsässä ole käytössä. Kilpailun järjestäjä jakaa ilmoittautumisen yhteydessä kilpailunumerot pohjineen kilpailijoille.

Kilpailuun on ilmoittautuminen parhaillaan käynnissä ja huomioitavaa onkin ilmoittautumisaika, joka päättyy kuukautta ennen kilpailua eli torstaina 9.7 klo: 23.59. 

FinnMETKO European Enduro Championship- tapahtumaan on yleisölle vapaa sisäänpääsy.

Lisää tietoa kilpailusta: http://www.j-smk.net/