Cairolin yhdeksäs

Teksti
Kuva
Nuno Laranjeira
Antonio Cairoli osoitti, ettei vanha mestari ole vielä ollenkaan liian vanha. Yhdeksäs henkilökohtainen maailmanmestaruus varmistui viikonloppuna Hollannissa.

Cairoli myönsi itsekin Assenin osakilpailun jälkeen, että lähti kauteen altavastaajan asemasta. Mies totesi, että tiesi itse kyllä olevansa voittokunnossa mutta ympärillä leijuneet puheet olivat jo hautaamassa vanhaa mestaria.

Erittäin tiukan ja vaiherikkaan kauden päätteeksi Cairoli varmisti kuitenkin ison luokan mestaruutensa jo ennen tulevaa päätösosakilpailua.

Cairolin huikean kauden käännekohtana voi pitää Trentinon osakilpailua. Siellä palaset loksahtivat kohdalleen ja Cairoli oli tuosta eteenpäin juuri niin vahva kuin yhdeksän mestaruuden kuski vain voi olla.

– On ollut uskomaton kausi. Tämä taitaa olla minun urani paras kausi, sanoi Cairoli.

– Tämä mestaruus tuntuu erityisen hienolta. On mahtava huomata, että pystyn tähän edelleen, 15 GP-vuoden jälkeenkin. Olen todella ylpeä tästä mestaruudesta.

Kuva
Nuno Laranjeira