Åstedt päivän nimi huippujännittävässä SM-osakilpailussa

Ari Åstedt (kesk.) vei supermoton SM-kauden toisen osakilpailun. Toiseksi sijoittui Sami Salstola (vas.) ja kolmanneksi Patrick Pals
Kuva
Aki Laakkonen
Supermoton kauden toinen SM-osakilpailu ajettiin sunnuntaina Imatralla, jossa nähtiin jälleen huikeita taisteluita.

S1-luokan voiton vei lopulta Ari Åstedt, joka jätti kokonaistuloksissa toiseksi ensimmäisen erän voittaneen Sami Salstolan. Viime vuoden Suomen mestari Viron Patrick Pals sijoittui kolmanneksi.

Sunnuntaiaamu Imatralla valkeni koleana ja tuulisena, mutta aurinkoisena. Lauantain harjoitukset eivät keränneet kovin suurta osallistujamäärää sateiden takia. Ajot aloitettiin sunnuntaina Open-luokan harjoituksilla. Minisuper-luokkaa ei ajettu, koska kuljettajia ei ollut ilmoittautunut vaadittua minimimäärää. Päivä oli siis pelkkää isoa motoa.

Openin harjoitusten nopein oli Saarijärven Moottoripyöräurheilijoiden Eetu Ihalainen. S1-luokan harjoitusten nopein oli Hyvinkään Moottorikerhon Ari Åstedt.

Auringon alkaessa lämmittää kisanäyttämöä siirryttiin aika-ajoihin. Ensimmäisenä ratkottiin Openin lähtöjärjestys. Nopeimman ajan kellotti Ihalainen, toiseksi Varkaus Racing Teamin Joonas Markkanen, kolmanneksi Markkasen kerhokaveri Janne Tainio ja viimeisenä eturiviin ehti Heinolan Moottorikerhon Jukka Larkala.

Seuraavaksi ajettiin S1-luokan nopeustesti. Ari Åstedt ja Hämeen Moottorikerhon Sami Uutela vuorottelivat kärkipaikalla. Lopulta Åstedt veti pidemmän korren ja paalun alle 0,2 sekunnin kaulalla Uutelaan. Kolmanneksi nopeimman ajan teki Kouvolan MC:n Sami Salstola ja neljännen paikan eturiviin vei Viron Patrick Pals. Koko nelikko mahtui 0,5 sekunnin sisään toisistaan, joten hyvä kisaerä oli luvassa.

Varsinaiset kilpaerät aloitti Open-luokka. Valon sammuessa holeshotin vei Joonas Markkanen, perässään Ihalainen ja Tainio. Kärkikolmikko lähti ajamaan omaa ajoaan vetäen kaulaa muihin heti. Toisella kierroksella taistelu pari Markkanen / Ihalainen jätti Tainiota jälkeen. Asfaltilla Markkanen otti hajurakoa, mutta hiekalla Ihalainen kuroi kiinni. Siitä huolimatta Markkanen kasvatti eroa ja samalla Tainio jäi kärkikaksikosta. Tainion ero neljäntenä ajavaan Larkalaan oli sen verran reilu, että vähemmälläkin puristamisella pääsisi podiumille. Erot molemmissa väleissä olivat 20 sekunnin luokkaa.

Erän puoliväliin Markkanen oli kasvattanut eron jo 7 sekunnin luokkaan, joten Ihalaisen piti löytää tiukemmat linjat Saarlammin todella syheröisellä radalla tai Markkasen piti väsyä totaalisesti, jotta johtopaikka vaihtaisi kuskia.

Ruutulipulle saavuttiin tutussa järjestyksessä, ensimmäisenä Markkanen tyylikkäästi keulien, toisena Ihalainen ja kolmantena Tainio.

S1-luokan valon sammuessa Saarlammin fysiikkaa vaativalla radalla kärkeen hyppäsi harjoitusten ja aika-ajojen tapaan Åstedt. Perään Salstola ja Pals. Kolmikko lähti heti ajamaan tosissaan ja veti kaulaa pääryhmään. Kymmenennellä kierroksella Åstedt lensi lähtösuoran päässä nurin, jolloin kärkeen ampaisi Salstola ja perään Pals. Mies kuitenkin sai pelit pystyyn nopeasti ja pääsi jatkamaan kolmantena.

Kolme kierrosta myöhemmin Palsilla meni jarru pitkäksi ja Åstedt pääsi kuittaamaan kakkossijan. Salstola sai vedettyä itselleen niin kovan keulan, että pystyi ajamaan maaliin ensimmäisenä keulien ja taakseen katselematta. Ruutulipulle toisena keulitteli Åstedt ja kolmanneksi sijoittui Pals.

Openin toiseen erään lähdettiin taas Markkasen johdolla. Toiseksi tällä kertaa ehätti Tainio ja Ihalainen Tainion perään. Teknisempi rata vaikuttaisi olevan Markkasen mieleen. Mies veti kaulaa Tainioon, joka joutui taistelemaan pitääkseen Ihalaisen takana. Neljännellä kierroksella Ihalaisen pyörä teki lakon ja kolmanneksi nousi Larkala. Ero kärkeen oli jo 30 sekunnin luokkaa, joka tekee Saarlammin radalla puolisen kierrosta. Nyt oltiin motosportin ytimessä! Erän puoliväliin päästäessä Markkanen oli tehnyt sen verran kaulaa, että pään pysyessä kylmänä ja pyörän pystyssä, täydet pisteet lähtisivät Varkauteen. Mies kesti ja otti komeiden keulatuuletusten kanssa päivän ylivoimaisella voitolla maksimipisteet. Toiseksi ajoi Tainio ja kolmanneksi Larkala.

Openin totaalin vei siis Varkaus Racing Teamin Joonas Markkanen puhtaalla pelillä, toiseksi sijoittui kerhokaveri Janne Tainio ja kolmannelle paikalle podiumille nousi Heinolan Moottorikerhon Jukka Larkala.

S1-luokan toinen lähtö oli toisinto ensimmäisestä. Valon sammuessa kärkeen Åstedt ja perään Salstola ja Pals. Kaulaa alkoi syntyä loppuryhmään heti. Åstedt painoi karkuun kuin aikanaan karkkipäivänä koulun pihalla. Puolivälin paikkeilla Pals alkoi pudota iskuasemista. Åstedtin ja Salstolan välillä oli matkaa, muttei niin paljoa, että voisi huilia tai tehdä virheitä.

Toinen erä oli ensimmäistä viihdyttävämpi. Taistelupareja oli joka sijoille. Kukaan ei voinut vain ajella, jos ei halunnut tulla ohitetuksi. Karhulan Moottorikerhon Kalle Toronen sai kääntää kahvaa tosissaan Tampereen Motocrossin Antti Soitialan hiillostaessa taistelussa viidennestä sijasta. Katsojat saivat tosissaan nauttia upeasta moottoriurheilutaistoista.

Ruutulipulle saavuttiin samassa järjestyksessä kuin valolta lähdettiin, eli Åstedt, Salstola ja Pals.

Päivän totaali S1-luokan osalta: Voittoon 2-1 sijoilla Hyvinkään Moottorikerhon Ari Åstedt, Toiseksi 1-2 sijoilla Kouvolan MC:n savustaja Sami Salstola ja kolmanneksi Türi AMK:n Patrick Pals.

S1-luokan Imatran osakilpailun tulokset

Pos.    No.    Name    Kerho    Pyörä    1. Erä    2.Erä    Yht.
1    8    Ari Åstedt    HyMK    Husqvarna    22    25    47
2    146    Sami Salstola    KMC    TM    25    22    47
3    22    Patrick Pals    Turi AMK    TM    20    20    40
4    171    Kalle Toronen    KarMK    KAWASAKI    18    16    34
5    13    Sami Uutela    HäMK    Yamaha    15    18    33
6    34    Antti Soitiala    TamMC    HUSQVARNA    16    15    31
7    56    Otto Lappalainen    Y-SMK    TM450    14    12    26
8    99    Jimi Lamminen    KarkMK    Honda    12    13    25
9    999    Perttu Martikainen    MC Eino    Honda    13    11    24
10    313    Patrik Ala-Heikkilä    Vmk    HONDA    10    14    24
11    245    Aaro Harvia    K-smk    HONDA    9    9    18
12    949    Sami Åman    Tumk    KTM    8    10    18
13    66    Olli Sipilä    Hymk    HUSQVARNA    7    8    15
14    336    lkka Kaskinen    IMK    Yamaha    11    0    11

Open-luokan Imatran osakilpailun tulokset

Pos.    No.    Name    Kerho    Pyörä    1. Erä    2. Erä    Yht.
1    191    Joonas Markkanen    VRT    TM    25    25    50
2    17    Janne Tainio    Vrt    KTM    20    22    42
3    66    Jukka Larkala    HeMK    KTM    18    20    38
4    666    Martin Tammetalu    Vihur Motorsport    KAWASAKI    16    18    34
5    20    Eetu Ihalainen    Saarmpu    YAMAHA    22    0    22