Ajamattomuus näkyi Remeksen otteissa

Eero Remes ajoi sunnuntaina E2-luokan kolmanneksi.
Kuva
Virpi Miettinen
Eero Remes pystyi ajamaan vain kaksi kertaa viimeiseen viiteen viikkon, ennen kuin starttasi Kreikan MM-enduroon.

Eero Remes ei ollut vielä Kreikassa parhaassa iskussa Espanjan loukkaantumisen jälkeen. Siellä kaksi kylkiluuta ja peukalonsa murtanut Remes ehti ajamaan kaksi kertaa moottoripyörällään ennen Kreikan kilpailua, oltuaan sitä ennen viisi viikkoa pyörän päältä pois.

- Etenkin lauantaina tuo ajamattomuus näkyi. Sitten valitsin vielä väärän eturenkaan alle lauantaina, eikä minulla ollut mitään luottoa siihen ja sekin näkyi ajossa. Sunnuntaina meno oli jo hieman parempaa ja kun vaihdoin alle toisen eturenkaan, niin sain paremman luoton siihenkin. Joskaan vieläkään se ollut paras mahdollinen, Remes kertoi.

Lauantaina Kreikassa lämpötilat olivat pahimmillaan 38 astetta ja se tuntui monella kuljettajalla.

- Olihan se silloin hieman kuumaa. Muutenkin kisa oli kohtuullisen raskas, kun kaikki siirtymätkin ajettiin oikeastaan maastossa. Siirtymillä oli paljon kivikkoa ja todella hidasta pätkää, joka myös rasitti.

Espanjan vammat ovat jo parantuneet hyvin, eivätkä ne haitanneet Remeksen ajoa enää. Sen sijaan sunnuntainen kaatuminen endurotestillä pisti miehen hieman vetämään henkeä.

- Testillä oli joku reikä, johon ajoin ja kaaduin. Selkä otti siinä hieman osumaa ja se vähän vaivasi hetkellisesti, mutta ei onneksi mitään ihmeellisempää.

Vaiherikas sarja

Enduro2-luokan MM-sarja on ollut varsin tilannerikas tähän mennessä. Kaikki varmasti muistavat Remeksen keskeytyksen ketjuvikaan kauden avauspäivänä ja tietty Remeksen taistelun luut murtuneena Espanjassa. Kreikassa saatiin lisää epäonnea kärkikuljettajien osalta, kun Alex Salvinin olkapää lähti sijoiltaan lauantaina. Italialainen starttasi sunnuntaina kisaan mukaan ja ajoi toipilaana maaliin, ottaen 11 MM-pistettä. Giacomo Redondi oli sarjassa kakkosena ennen Kreikkaa, mutta hän puolestaan kaatui sunnuntaina aamulla ja loukkasi kylkiluunsa. Redondi ajoi maaliin viimeisenä ja otti kahdeksan MM-pistettä. Tällä hetkellä sarjassa kolmantena oleva Christophe Charlier puolestaan joutui keskeyttämään Kreikassa lauantaina ja sarjan kakkosena olevalla Loic Larrieulla on puolestaan kaksi nollapäivää Portugalista.

Ennen ensi viikonlopun Italian kilpailua Salvini johtaa sarjaa viiden pisteen erolla Larrieuhin ja Charlieriin. Redondi on yhdeksän pisteen päässä kolmantena. Remes on sarjassa kuudes, mutta vain 19 pistettä Salvinin perässä, joten kaikki on vielä mahdollista.