Luminen Päitsi on ulkomaalaisille liikaa – Jukola johdossa

Teksti
Aleksi Jukola hallitsi Päitsin lauantain ensimmäistä puolikasta.
Kuva
Marko Vihriä
83. Päijänteen ympäriajo käynnistyi lauantaiaamuna Vierumäeltä aurinkoisissa ja kylmissä olosuhteissa. Ennakkoon Päitsin mustaksi hevoseksi povattu Aleksi Jukola hallitsee yleiskilpailua kahdeksan erikoiskokeen jälkeen.

Ulkomaalaiset MM-kuskit ovat tippuneet kauas kärjestä.

Suomalaiskuskit hallitsevat suvereenisti yleiskilpailua kahdeksan ensimmäisen maastokokeen jälkeen. Aleksi Jukola johtaa, Eemil Pohjola on toisena ja Toni Eriksson kolmantena.

Ulkomaalaisista kovin vauhti on britti Steve Holcombella, joka on tässä vaiheessa 14.

- Aamu on ollut hyvä, ihan muutamat lipat vaan on tullut vedettyä. Tästä eteenpäin aion mennä vielä kovempaa. Eemil vähän hätyyttelee takana, mutten aio päästää häntä ohi, Jukola kommentoi.

- Paljon olen joutunut ohittelemaan, mikä aiheuttaa haasteita ja virheitä itsellekin, jos edellä oleva ei meinaa päästää ohi. Nyt täytyy vaan ottaa Aleksi kiinni, toteaa puolestaan Pohjola.

Loppupäivä lienee siis kahden miehen jännitysnäytelmää. Tänään edessä on vielä toiset kahdeksan maastokoetta, joista viimeiset ajetaan pimeässä. Runsas lumi yhdistettynä pimeänajoon on aiheuttanut ulkomaalaiskuskeille eniten painajaisia ennakkoon.

- En voi paljoa tehdä näissä olosuhteissa. Kilpailu on hyvin erilainen kuin viime vuonna, kun lunta oli vähemmän. Ihan hauskaa on, muttei nautinnollista, Holcombe toteaa.

MM-sarjan promoottori Alain Blanchard kuitenkin kiittelee, että tänä vuonna saatiin mitä tilattiin: Päitsi juuri niillä olosuhteilla, jotka Päitsille ovat tyypilliset eli lunta ja pakkasta riittää.

Kilpailun johto vahvistaa, että kaikki on sujunut hyvin. Liikenteessä on paljon katsojia, ja yleisöä kehotetaan liikkumaan maltilla ja hyvässä yhteishengessä.

Yleiskilpailun kärjen tilanne 8/28 maastokokeen jälkeen (epäviralliset tulokset):

1 48 Jukola Aleksi SML/FIN 01:38:13,61
2 46 Pohjola Eemil SML/FIN 01:38:28,56
3 88 Eriksson Toni SML/FIN 01:39:50,06
4 37 Tamminen Mika SML/FIN 01:42:29,92
5 103 Hänninen Antti SsMK 01:42:31,14
6 101 Jukola Lari RiMPKK 01:42:44,69
7 34 Remes Eero SML/FIN 01:42:53,48
8 45 Himmanen Henri SML/FIN 01:43:13,30
9 104 Svärd Hugo SiMK 01:43:41,13
10 105 Kaivolainen Joni AsikMK 01:43:43,59

Tulosseuranta

Liveseuranta

Viralliset tulokset

Lauantain lähtöjärjestys